Ferrari-tallin Sebastian Vettel voitti sunnuntaina kisatun tapahtumia täynnä olleen Unkarin GP:n.
Suomalaisittain kisa oli epäonninen: sekä Kimi Räikkösen että Valtteri Bottaksen lupaavasti alkaneet taistelut kärsivät ongelmista.
Suurinta epäonnea koki Räikkönen, joka startissa ampaisi fantastisesti viidennestä ruudusta toiselle sijalle. Kärkeen Mercedes-kuskien edelle ehti myös kolmannelta paikalta lähtenyt Vettel.
Kisan puolivälissä Räikkösen Ferrarin voimayksikköön iski kuitenkin tekninen vika. Se söi suomalaisen suoranopeuksia, ja Kimi menetti pian toisen sijansa. Yrityksistä huolimatta talli ei saanut vikaa korjattua, ja reilu kymmenen kierrosta ennen maalia Räikkönen joutui keskeyttämään ajamalla auton varikkopilttuuseen.
Kärkitaistossa pitkään mukana ollut Bottas taisteli neljännestä sijasta turva-autotilanteen jälkeen Lewis Hamiltonin kanssa. Samassa taistelussa oli tiukasti myös Max Verstappen, jonka etusiipi osui Bottaksen auton takarenkaaseen. Takarengas puhkesi, ja Bottas putosi varikkokäyntinsä myötä kisan häntäpäähän. Lopputuloksissa Bottas oli 13:s.
Värikkään kilpailun palkintopallille nousi Vettelin ohella lopulta myös toiseksi ajanut Red Bullin Daniil Kvyat ja kolmanneksi noussut Daniel Ricciardo niin ikään Red Bull -tallista. Venäläiselle 21-vuotiaalle Kvyatille palkintopallisijoitus oli uran ensimmäinen F1:ssä.
MM-sarjaa hallinneelle Mercedes-tallille kisa oli epäonnisin pitkään aikaan. Kisan alussa ulkona radalta käynyt Hamilton oli kuudes ja Nico Rosberg oli loppukierroksilla sattuneen rengasrikon myötä kahdeksas.
Seuraava F1-osakilpailu ajetaan kuukauden päästä Belgian legendaarisella Span kilparadalla.