Räikköselle ja Vettelille torjuntavoitto katastrofialun jälkeen

Kiina, Kimi Räikkönen, 2016
MTV Oy
Julkaistu 17.04.2016 10:46(Päivitetty 17.04.2016 11:07)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Alussa kovia kokeneet Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas jäivät ulos palkintopallilta formula ykkösten Kiinan osakilpailussa.

Kolmosruudusta startannut Räikkönen sai ensimmäisessä mutkassa Ferrarin tallikaveri Sebastian Vettelin peräänsä ja putosi pyörähdyksen jälkeen jälkijoukkoon. Räikkönen kuitenkin teki hyvän nousun pisteille ja oli lopulta kisan viides.

Voittoon ajoi paalupaikalta muita kovemmilla renkailla startannut Mercedeksen Nico Rosberg, joka otti jo kuudennen peräkkäisen ykköstilansa. Vettel oli toinen ja Red Bullin Daniil Kvjat kolmas ennen tallikaveriaan Daniel Ricciardoa.

Startissa Vettel jätti sisämutkaan tilaa ja päästi Kvjatin yrittämään aggressiivista ohitusta. Saksalainen joutui väistämään ja rysäytti Räikkösen perään. Peräpäähän pudonnut Räikkönen aiheutti sen jälkeen ongelmia viimeisestä ruudusta lähteneelle Mercedes-mestari Lewis Hamiltonille, joka sai väistöliikkeen tehneeltä Sauberilta osuman.

Rosberg menetti alkukierroksilla johtopaikkansa hetkellisesti Ricciardolle, jonka kisa sai kuitenkin epäonnisen käänteen takarenkaan räjähdettyä. Australialaiskuskin rengas puhkesi mahdollisesti radalle jääneen romun takia.

Williamsin Valtteri Bottas menetti hyvät lähtöasetelmansa jouduttuaan ensimmäisissä mutkissa ulkoreunaan. Bottaksen viides ruutu vaihtui nopeasti kymmenenteen sijaan. Bottas nousi vielä pistetaisteluun, mutta joutui lopussa kuluneilla renkailla taipumaan Toro Rosson Max Verstappenin ja Carlos Sainzin taakse kymmenenneksi.

Toinen Williams-kuski Felipe Massa oli kuudes ennen seitsemänneksi sijoittunutta Hamiltonia.

Rosberg jatkaa kolmen kisan jälkeen selvässä MM-johdossa. Seuraava kilpailu ajetaan vappuna Venäjän Sotshissa.

Kiinan GP:n lopputulokset:

1.

Nico Rosberg

Mercedes

56 kierrosta

2.

Sebastian Vettel

Ferrari

+37,776

3.

Daniil Kvjat

Red Bull

+45,936

4.

Daniel Ricciardo

Red Bull

+52,688

5.

Kimi Räikkönen

Ferrari

+1.05,872

6.

Felipe Massa

Williams

+1.15,511

7.

Lewis Hamilton

Mercedes

+1.18,230

8.

Max Verstappen

Toro Rosso

+1.19,268

9.

Carlos Sainz

Toro Rosso

+1.24,127

10.

Valtteri Bottas

Williams

+1.26,192

11.

Sergio Perez

Force India

+1.34,283

12.

Fernando Alonso

McLaren

+1.37,253

13.

Jenson Button

McLaren

+1.41,990

14.

Esteban Gutierrez

Haas

+1 kierros

15.

Nico Hülkenberg

Force India

+1 kierros

16.

Marcus Ericsson

Sauber

+1 kierros

17.

Kevin Magnussen

Renault

+1 kierros

18.

Pascal Wehrlein

Manor

+1 kierros

19.

Romain Grosjean

Haas

+1 kierros

20.

Felipe Nasr

Sauber

+1 kierros

21.

Rio Haryanto

Manor

+1 kierros

22.

Jolyon Palmer

Renault

+1 kierros

Kuljettajien MM-pisteet:

1

Nico Rosberg

Mercedes

75

2

Lewis Hamilton

Mercedes

39

3

Daniel Ricciardo

Red Bull

36

4

Sebastian Vettel

Ferrari

33

5

Kimi Räikkönen

Ferrari

28

6

Felipe Massa

Williams

22

7

Daniil Kvjat

Red Bull

21

8

Romain Grosjean

Haas

18

9

Max Verstappen

Toro Rosso

13

10

Valtteri Bottas

Williams

7

Valmistajien MM-pisteet:

1

Mercedes

114

2

Ferrari

61

3

Red Bull

57

4

Williams

29

5

Haas

18

6

Toro Rosso

17

7

Force India

6

8

McLaren

1

9

Renault

0

10

Sauber

0

11

Manor

0

Tuoreimmat aiheesta

Kiinan GP