Näyttelijä Danny Masterson luovutti tyttärensä täyden huoltajuuden ex-vaimolleen Bijou Phillipsille.
70’s Show -sarjasta tuttu näyttelijä Danny Masterson, 47, tuomittiin 7. syyskuuta kahden naisen raiskaamisesta vähintään 30 vuodeksi vankeuteen. Rikokset tapahtuivat vuosien 2001–2003 välisenä aikana näyttelijän kodissa Los Angelesissa.
Peoplen saamien oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Masterson on sittemmin luovuttanut 9-vuotiaan tyttärensä Fiannan täyden juridisen ja fyysisen huoltajuuden ex-vaimolleen Bijou Phillipsille, 43. Masterson pyysi kuitenkin tapaamisoikeutta, koska Phillips haki avioeroa syyskuussa.
Phillips on pyytänyt avioerohakemuksessaan puolisoltaan elatusapua. Hän myös pyysi Santa Barbaran tuomaria eväämään tuen Mastersonilta.
Masterson sai syytteen vuonna 2020 kolmen vuoden tutkinnan jälkeen. Vaikka ensimmäinen oikeudenkäynti päättyi marraskuussa 2022 valamiehistön hylkäämiseen, syyttäjä käynnisti uusintakäsittelyn, jonka seurauksena Masterson joutui telkien taakse.
Phillips ja Masterson tapasivat vuonna 2004. Ex-pari meni naimisiin seitsemän vuoden seurustelun jälkeen.
Tuomitulla raiskaajalla on mahdollisuus päästä ehdonalaiseen istuttuaan tuomiostaan 25 ja puoli vuotta.
Masterson näytteli 70's Show'ssa Steven Hydea.
Lähde: Huffpost