Studio55.fi pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia alkoholismista ja raitistumisesta. Nimimerkki Sirpa Johanna kertoi olleensa raittiina nyt 11 vuotta. Aluksi päivien täyttäminen muulla kuin juomisella oli tuskaa, mutta tilalle tuli jotain paljon enemmän.
Mietin niitä aikoja, kun alkoholi hallitsi elämääni. Avioliittoni oli kriisissä juomiseni takia, joka oli riistäytynyt täysin käsistä. Viikonloppudokaaminen vaihtui jokailtaiseen tissutteluun, ja pian juominen oli päivieni sisältö ja päämäärä. Lopulta join kotona kaiken, mitä olin kaappeihini viikon aikana jemmannut. Illalla juomien loppuessa hyppäsin taksiin ja ajoin johonkin avoinna olevaan räkälään, jossa join lisää.
Naiseksi kestin uskomattomia määriä viinaa, mutta muisti alkoi mennä. Syyllisyys juomisesta ja sen vaikutuksista äitiyteen ja lapsiin kalvoivat. Olin koko ajan enemmän humalassa – räkä poskella.
Selvin päin olo oli kuin helvetissä. Oma itse ja käytös kuvottivat. Fyysiset krapulat tarvitsivat lisää viinaa talttuakseen. Oksensin pitkien putkien jälkeen. Kasvoni turposivat. Itkin ja vihasin itseäni. Rukoilin, että löytäisin itselleni apua. Olin voimaton itseni ja alkoholin suhteen. Ystävästä oli tullut vihollinen.
Pojat olivat paljon hoidossa molempien isovanhempien luona. Kyllä pojilla on kuitenkin ikäviä muistoja lapsuudestaan. Sitä loputonta, kalvavaa syyllisyyttä, jota lasteni takia tunnen milteinpä päivittäin, loiventaa vain ajatus siitä, että olen raitis tänään.
Uudenvuodenaattona minut laitettiin valinnan eteen: joko viina tai perhe. Valitsin perheen, mutta raitistumiseni ei ollut silloin sydämestä lähtevä oma valintani vaan pakko, jotta saisin pitää perheeni.
"Olin voimaton itseni ja alkoholin suhteen."
Juomattomuuden alkuajat olivat tuskaa. Halusin juoda enkä kestänyt katsella selvin päin omaa tilannettani, itseäni ja elämääni. Kaikki asiat olivat sekaisin. Avaamattomia laskuja pinossa jossain poissa katseilta, koti joka kaipasi kunnon siivousta, ja tärkeimmät lapset sekä parisuhde. Olin tuottanut valtavan pettymyksen läheisilleni juomisellani. Olin ollut huono äiti ja kamala vaimo.
Alkuun juomisen himoni oli valtava ja läsnä koko ajan. Ajatukset pyörivät viinan ja humaltumisen halun ympärillä. Raittius oli pelkkää paskaa. Ihmisen kiduttamista. Holhoamista.
Minulla oli liikaa aikaa. Juominen kaikkine sivuilmiöineen oli täyttänyt niin arjen kuin viikonloput, juhlapyhät sekä loma-ajat. Haaveilin juomisesta ja yritin saada ”lupaa” juomiseen. Ajattelin, että elämä ei ollut elämää ilman viinaa. Elämä tulisi olemaan tästä eteenpäin täydellisen tylsää.
Selvänä ollessani en jaksanut hoitaa sosiaalisia suhteitani. Humalassa soittelin kännipuheluja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kun minulla oli asiaa, niin vähät välitin, nukkuiko joku. Vain minä olin tärkeä – maailman tärkein ihminen. Ymmärsin, että sosiaalinen verkostoni koostui juovista ihmisistä. Välit lapsiini olivat kireät ärtyvyyteni ja lyhyen pinnani takia. En jaksanut enkä halunnut olla läsnä. ”Miksi elän?” ”Mitä tällä elämällä pitäisi tehdä?”
Pysyin sitkeästi selvin päin. Päivistä tuli viikkoja, viikoista kuukausia ja kuukausista vuosia. Nyt viime uutenavuotena tuli täyteen 11. vuosi raittiina.
Mitä sitten tuli viinan ja juomisen tilalle? Tärkeintä oli, että jätin ihmiset, jotka joivat ja joiden seurassa olisin ratkennut juomaan. Olin pitkään ilman ystäviä. Eristäydyin muista. Pelkäsin enkä luottanut ihmisiin. En pitänyt ihmisistä. Kärvistelin yksin.
"Aloin lukemaan kirjoja."
Pikku hiljaa löysin musiikin. Musiikki herätti minussa vahvoja tunteita, muistoja ja ajatuksia joita en nyt voinutkaan turruttaa viinalla. Aloin lukemaan kirjoja. Löysin kirjoittamisen uudelleen. Aloin nauttimaan lasteni seurasta ja löysin sisältäni tasapainoisen äidin, joka osasi asettaa turvalliset rajat, rakasti ja toimi aikuismaisesti eikä yrittänyt olla lapsen tasolla toimiva ”kaveri”.
Parisuhteeni mieheni kanssa parani. Aloimme puhumaan toisillemme tärkeistä asioista ja tunteistamme. Mitä me halusimme tahoillamme elämältä? Tältä suhteelta? Läheisyytemme lisääntyi, ja aloimme hyväksymään toisemme sellaisina kuin olimme.
Nykyisin perheessämme näytetään tunteita avoimesti. Kaikenlaisia tunteita: rakkautta, hyväksyntää, kiukkua, pahaa mieltä ja iloa. Pussaillaan, halataan, paiskotaan ovia, kinastellaan, kikatellaan ja välillä huudetaan naama punaisena. Meillä saa näkyä, kuulua ja puhua.
Nautin luonnosta ja vuodenaikojen vaihtelusta. Ennen päihtyneenä en edes huomannut, mikä vuodenaika tai millainen ilma ulkona oli. Rakastan hyvää ruokaa, ja sen kyllä huomaa. Viihdyn nykyisin myös hiljaisuudessa vaikka mökin rauhassa ihan yksikseni.
Marko sai potkut alkoholin takia
Huomenta Suomessa haastateltiin elokuussa 2015 raitistunutta alkoholistia, Marko Kulmalaa. Kulmala kertoi, mikä sai hänet muuttamaan elämänsä suuntaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.