Tullikoira-Heila oli mukana turvaamassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin vierailua. Räjähteitä ja aseita haistava Heila piti huolta kahden päivän ajan lentokentän alueesta.
Videolla Heila näyttää, miten räjähdelöydös tehdään!
2,5-vuotias tullikoira-Heila ja hänen kanssaan työskentelevä tullitarkastaja Lassi Suntio saapuivat presidenttien vierailun ajaksi turvaamaan Helsinki-Vantaan lentokenttäaluetta poliisin virkapyynnön johdosta.
– Hyvä, että mitään ei löytynyt. Etsittiin sieltä aseita ja räjähteitä nenää käyttäen. Viranomaisten yhteistyö toimi todella hienosti. Päästiin kantamaan kortemme kekoon. Erityistä oli se, että viranomaisia oli paljon paikalla. Yleensä tehdään yksin töitä, Suntio kuvailee tilannetta.
Trumpin tai Putinin lentokoneeseen ei parivaljakolla ollut asiaa.
– Ei käyty Heilan kanssa Putinin tai Trumpin konetta haistelemassa. Heila kyllä näki presidentit kaukaa, tullivirkailija kertoo.
Heila teki töitä pienissä erissä, sillä kuumuus hankaloitti työskentelyä. Nuori koira on ollut töissä vasta kahdeksan kuukauden ajan. Silti nelitassu on saanut aikaiseksi jo useita löytöjä.
– Tähän on mahtunut vajaa kymmenen löytöä. Kaikki ovat liittyneet ammattimaisiin ilotulitteisiin. Niitä on ollut kymmeniä kiloja.
Heila ja tullivirkailija vieraili Porin SuomiAreenassa tiistaina 17. heinäkuuta.