Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"

Tuhannet katsojat juuttuivat jopa tuntikausiksi jonoihin Pariisin olympialaisten avajaisten yhteydessä, sillä katsomon porteilla päivystänyt henkilökunta ei ollut saanut käyttöönsä skannereita lippujen tarkastamiseen. Osa katsomon porteista avautui tuntia tai jopa kahta tuntia myöhemmin kuin oli määrä.

– Maksoin 1 600 euroa lipuista. Suoraan sanottuna tämä on häpeällistä, sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelema pariisilainen Fabienne Guez.

Portit katsomoon oli määrä avata kaksi tuntia ennen avajaisten alkua, kello 17.30 paikallista aikaa. Samaan aikaan kisakaupungissa alkoi sataa.

Saksalaisen Michael Ohovenin mukaan pariisilaispoliisien toiminta avajaisten aikaan oli esimerkillistä, mutta järjestelyt pettivät. Ohoven oli maksanut omasta ja vaimonsa lipusta yhteensä 2 700 euroa.

Pariisin poliisin mukaan kaikki lipun hankkineet katsojat ehtivät katsomoihin viimeistään vartin seremonian alkamisen jälkeen. Toistaiseksi ei ole raportoitu järjestyshäiriöistä.

Lue myös:

    Uusimmat