Valtakunnansovittelija Minna Helle toimi puolueellisesti rakennusalan työriidan sovittelussa, väittää Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.
Video: Rakennusteollisuus kertoi huhtikuun lopulla aloittavansa työsulun
Harjuniemen mukaan Helteen sidonnaisuus Teknologiateollisuuteen tuli selvästi esille. Helle siirtyy kesäkuun alussa tehtävästään Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi.
Harjuniemen mukaan rakennusalan työehdoista on viime vuosikymmeninä sovittu ilman neuvottelijan apua.
– Tällä kertaa jo neuvottelujen alkuvaiheessa työnantajapuoli kuitenkin ilmoitti olevansa valmis sovittelijan puheille. Neuvottelut eivät raha-asiassa edenneet. Rakennustuoteteollisuudessa työnantajat ajoivat palkkojen alennusta, Harjuniemi kirjoittaa.
Harjuniemi nostaa neuvotteluista esimerkin huhtikuun 6. päivältä.
– Vastapuolelta istunnossa oli kolme edustajaa, jotka ilmoittivat "olevansa sidottuja yleiseen linjaan". Me ilmoitimme omat esityksemme. Minna Helle totesi: "RT (Rakennusteollisuus) on sidottu, heillä ei ole lupaa muuhun".
– Näin olen kirjoittanut omiin muistiinpanoihini. Siinäpä se sovittelu sitten oli. Tämän jälkeen osapuolet ovat käyneet Bulevardilla huhtikuussa kaksi kertaa. Viesti on ollut käytännössä sama.
Teknologiateollisuuden väistyvä toimitusjohtaja Jorma Turunen kirjoitti eilen liittonsa kotisivulla käyneensä erillisiä neuvotteluja valtakunnansovittelijan kanssa kevättalvella ennen kuin Helle nimitettiin saman tahon johtoon.
– Jorma Turunen ja Minna Helle eivät näe tässä minkäänlaista eettistä ongelmaa. Rakennusalalla kuitenkin alkaa vuorenpeikkojen tanssi. Alan on pysäytettävä se itse, Harjuniemi kummastelee.
Työsulku lähestyy
Rakennusliitto valmistautuu työantajien julistaman työsulun alkamiseen helatorstaina 10. toukokuuta. Liiton hallitus päätti torstaina maksaa sulun takia ilman palkkaa jääville jäsenille työtaisteluavustusta 50 euroa päivässä. Avustusta maksetaan liittoon ennen huhtikuun alkua liittyneille jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Avustus maksetaan kahden viikon välein kunnes sulku päättyy.
Liiton hallitus pitää pelkästään liiton jäseniin kohdistuvaa työsulkua laittomana. Liitto on viemässä asian oikeuteen niiden työnantajien kohdalla, jotka syrjivät työntekijöitään Rakennusliiton jäsenyyden perusteella.
Huhtikuun lopulla Rakennusliitto perui liiton yhtiöitä koskevat lakot, jotka oli määrä pitää ennen työsulkua. Lakkojen oli määrä olla 3. ja 4. toukokuuta sekä 7. ja 8. toukokuuta. Lakko koski seitsemää eri yhtiötä.