Rallin MM-sarjan ensi kauden kalenterista on riittänyt huhuja viimeisien kuukausien aikana.
Yksi huhu osoittautui jo todeksi, kun Kanariansaaret vahvisti hiljattain, että maassa ajetaan MM-rallia ensi vuonna. Rallin MM-sarjan promoottorilla on kova hinku saada lisää kisoja myös Etelä-Amerikkaan. Tämän vuoden kalenterissa on vain yksi kisa Etelä-Amerikassa, kun Chile isännöi MM-osakilpailua syksyllä.
– Tiedän, että promoottori on kovasti keskustellut eri maiden kanssa ja heillä on halu saada uusia maita kalenteriin. Etelä-Amerikassa aikanaan ajettiin Argentiinassa, mutta ilmeisesti heillä taloudellinen tilanne on erittäin haastava ja niissä puitteissa eivät voi rallia järjestää, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoo MTV Urheilulle.
– Siinä mielessä on katsottu muita kohteita. Paraguay voisi ehdottomasti olla mielenkiintoinen. Siellä Etelä-Amerikassa on kuitenkin erittäin intohimoisia faneja, eikä Paraguay niin kaukana ole Argentiinasta.
LUE MYÖS: MM-rallissa suuri laajenemissuunnitelma – promoottori pudotteli maiden nimiä
Paraguayn media uutisoi aiemmin tänä vuonna, että maan presidentti Santiago Peña on jo keskustellut promoottorin kanssa MM-rallissa.
– Se on aika vahva merkki. Valtio kun on mukana, niin se on todella hyvä indikaattori. Sitten on puhuttu Yhdysvalloista, mutta se ei vielä varmaan ensi vuonna ole mukana. Se tulee vielä liian aikaisin. Tulevaisuudessa näyttäisi siltä, että Amerikassa ajetaan, Latvala summaa.
– USA on iso maa, paljon ihmisiä ja autoteollisuudelle tärkeä alue. Onhan se meillekin (Toyota) iso markkina. Siellä myydään meidän autojamme valtavasti.
Latvalan mukaan on kuitenkin tärkeää, ettei kisaa lyödä pystyyn hutaisten.
– Totta kai tärkeää on, koska siellä rallitietoisuus on siellä vielä niin pientä, että pystyttäisiin sitä puolta kasvattamaan samanaikaisesti. Se on tärkeä osa, että saataisiin laajasti menemään ihmisille ralli, eikä vaan käytäisi siellä ajamassa, Latvala miettii.
Palaako Britannia vai viekö naapuri voiton?
Ison-Britannian MM-ralli on kuulunut WRC-kalenterin klassikoihin, mutta maassa ei ole ajettu sitten Walesin vuoden 2019 kisan jälkeen. Tasaisesti julkisuudessa on liikkunut huhuja, milloin Skotlannin ja milloin Pohjois-Irlannin puolesta. Nyt kuitenkin näyttää vahvimmin siltä, että pisimmän korren on viemässä naapurimaa Irlanti.
– Olisi tosi tärkeää, että sielläkin päin ajettaisiin. Se on kuitenkin ollut perinteinen alue ja siellä on paljon autonvalmistajia ollut ja tälläkin hetkellä M-Sportin talli Britanniassa sijaitsee- Aiemmin oli Walesin ralli, mikä oli hieno kisa. On harmi, että se on tippunut pois, Latvala toteaa.
– Tietysti se on ihan erityyppinen ralli sitten, jos mennään Irlantiin, koska siellä ajetaan asvaltilla. Irlannissa on kuitenkin vahva rallikulttuuri ja siellä on vahvat perinteet. Pitää muistaa, että maat, joissa rallikulttuuri on vahva ja paljon ihmisiä kiinnostunut, niin se aina nostaa profiilia.
LUE MYÖS: Tämä ei jää huomaamatta! Takavuosien erikoisvaruste tekee paluun MM-ralliin
Edellä mainittujen maiden lisäksi myös Saudi-Arabia on liikkunut tasaisesti MM-rallihuhuissa. Maassa on ajettu jo muutaman vuoden ajan Dakar-rallia, mutta myös WRC-kisa olisi toiveissa.
Latvala otaksui, että Saudi-Arabia olisi jo ollut mukana tämän vuoden kalenterissa. Ilmeisesti homma on kuitenkin vielä vaiheessa.
– Saudi-Arabian olisi pitänyt minun mielestäni jo olla kalenterissa. Sitä oltiin jo kovasti sinne viemässä, mutta ei sitten toteutunutkaan. Tuleeko se sitten jossain vaiheessa, niin se on kysymysmerkki, Latvala kertoo.
– Aikanaan ajettiin Jordanian ralli, se oli hieno kilpailu. Tykkäsin siitä kovasti. Jos siellä päin tehdään tiet, niin ne varmasti tehdään hyvin ja ne voi olla tosi hienot ajaa rallia.
Latvalan mukaan Saudi-Arabiasta kuitenkin puuttuu yksi tärkeä tekijä.
– En usko, että se on yleisön kannalta kovin kummoinen, sitä tuskin on paljon ihmisiä paikalla. Se ei ole sellaista aluetta, että yleisöllä olisi rallikulttuuria.
– Meillä pitää olla erilaisia ralleja. Se on tärkeää sarjan kannalta, Latvala päättää.