Rämö hämmästytti Flamesin maalilla: "Ilman häntä peli olisi ollut ohi"

Karri Rämö (2)
Karri Rämö teki useita huippupelastuksia.
Julkaistu 04.05.2015 10:01

Eetu Ampuja, Anaheim

Anaheim Ducksin Sami Vatanenkin antoi kunniaa tappion kärsineelle maanmiehelleen, Calgary-vahti Karri Rämölle.

Ottelusta näytti tulevan yhtä ruma selkäsauna kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta eipäs vaan tullutkaan. Calgary Flamesin Karri Rämö piti joukkuettaan pystyssä Anaheim Ducksia vastaan NHL:n läntisen konferenssin toisessa välieräottelussa.

Varsinkin avauserässä Anaheim painoi maanisesti päälle ja vyörytti hyökkäyksiään täydellä neljällä sylinterillä, mutta Rämö kesti kuin ihmeen kaupalla.

- Karri antoi meille mahdollisuuden. Hän teki varsinkin avauserässä muutaman todella ison torjunnan. llman häntä peli olisi jo ollut ohi, Flamesin päävalmentaja Bob Hartley suitsutti sortumatta liioitteluun.

- Kyllähän meillä paikkoja oli, mutta täytyy sanoa, että Karri pelasi hyvän pelin. Ei saatu ihan yhtä kovalla prosentilla sisään kuin ensimmäisessä ottelussa, Ducksin suomalaispuolustaja Sami Vatanen ihmetteli.

Ei niin, koska Rämö seisoi käytännössä päällään Flamesin maalilla. Hän venyi jo ottelun alkuminuuteilla ilmiömäiseen pelastukseen Ryan Getzlafin vedon eteen. Kyseessä oli Ducksin 2-1 -ylivoimahyökkäys - niitä Flames antoi ihmeen monta vastustajalleen.

- Välillä se on sellaista. Meillä oli aika paljon intoa pelissä, ehkä vähän liian riskillä mentiin, Rämö hymähti MTV Sportille.

- Oltiin onnekkaita, että he saivat vain yhden maalin. Joskin sekin oli liikaa tänään.

Seuraavaa 2-1-ylivoimahyökkäystä Rämö ei enää selvittänyt. Matt Beleskeyn ottelun kahdeksannella peliminuutilla sivaltama osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi. Omiaan kannatellut suomalaisvahti ei voinut mitään myöskään Hampus Lindholmin päätöserän 2-0-kaapille.

- Vähän myöhässä näin sen. Ihan ok veto se oli, mutta toisaalta se tuli niin pienestä kulmasta, että se täytyy katsoa vielä myöhemmin videolta, Rämö analysoi.

Loppulukemat 3-0:aan Ducks sinetöi tyhjään maaliin. Uransa ensimmäisen pudotuspelistartin saanut Rämö venyi kiekon tielle kaikkiaan 31 kertaa ja valittiin ansaitusti ottelun tähdistöön. Flamesin suurimman sankarin ympärillä kävikin ottelun jälkeen kova kuhina, kun Heinolan miehen eteen puski mikrofonia joka suunnasta.

- Mukavalta tuntui pelata. Oli vauhtia, mutta pysyin silti hyvin mukana. Harmittaa silti, ettei voittoa tullut.

Joka tapauksessa ryhdistäytynyt Flames osoitti pystyvänsä pistämään kampoihin Ducksille. Seuraavaksi sarja siirtyy Calgaryyn, jossa kiekko putoaa jäähän tiistaina paikallista aikaa.

- Meidän pitää hoitaa kotipelit. Niiden jälkeen on taas ihan uusi sarja, kun pelataan enää muutamasta pelistä. Silloin paine kasvaa ja veikkaan sen olevan meidän etu, Rämö uskoi.

Honda Centerin lehdistökatsomon yleinen konsensus oli, että Rämö aloittaa varmuudella myös seuraavan ottelun Flamesin maalinsuulla.

- Noh, katsotaan. Mutta jos käsky käy, olen valmis. Senhän takia täällä ollaan, Rämö kuittasi.

Tuoreimmat aiheesta

NHL