Belgian lakot laajenevat: Ranskaa uhkaa liikennekaaos

Pariisin Gare de Lyon - juna-asemalla oli hiljaista 13.6.2013
EPA
Julkaistu 31.05.2016 09:07(Päivitetty 31.05.2016 16:59)

MTV UUTISET - STT - AFP

Belgiassa julkiset sektorin työntekijät ovat olleet tänään laajalti lakossa vastalauseena hallituksen säästösuunnitelmille. Lakot ovat häirinneet pahoin myös junaliikennettä etenkin Belgian eteläosassa.   

Brysselissä puolestaan kasaantuvat jätevuoret, koska roskat jäävät lakon takia keräämättä.  

Tuhannet ammattiyhdistysten jäsenet ovat ottaneet osaa rauhanomaisiin mielenosoituksiin, joita on järjestetty Brysselissä ja muissa kaupungeissa työnseisausten aikaan. Työnseisaukset ovat koskettaneet muun muassa kouluja ja virastoja. 

Jo tätä ennen Belgiassa ovat lakkoilleet rautateiden työntekijät ja vankiloiden vartijat. 

Pääministeri Charles Michelin hallitus haluaa muun muassa korottaa eläkkeelle jäämisen alaikärajaa.

Ranskan junaliikenne kaaoksessa  

Ranskassa puolestaan varaudutaan lähipäivinä yhä pahenevaan liikennekaaokseen. Rautatieliikenteessä alkaa tänään CGT-ammattiliiton julistama lakko, jonka vaikutukset tuntuvat liikenteessä täysimääräisesti huomisesta alkaen. Tällöin lakko vaikuttanee arviolta puoleen junavuoroista. 

Torstaina lakkoon ovat puolestaan menossa Pariisin metron työntekijät. Myös lentoliikenteessä on odotettavissa peruutuksia ja viivästyksiä. 

Lakkosuma on jatkoa Ranskaa viime viikolla halvaannuttaneille öljyjalostamoiden lakoille ja saarroille. Lakoilla vastustetaan hallituksen ajamaa työlakiuudistusta. Hallitus ei ole suostunut perumaan suunnitelmiaan.  

2:12img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat