Ranskalainen au pair eli keskellä painajaista – hirviömäistä isäntäperhettä syytetään nyt murhasta ja ruumiin poltosta puutarhassa

AOP Sophie Lionnet murha
Au pair Sophie Lionnet'n ruumista siirretään pois isäntäperheensä puutarhasta.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 25.03.2018 11:25
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Ranskalainen 21-vuotias Englannissa au pairina työskennellyt Sophie Lionnet joutui henkirikoksen uhriksi viime syksynä. Hänen ruumiinsa löytyi Etelä-Lontoon Southfieldsistä syyskuun lopulla. Palokunta löysi Lionnet’n palaneen ruumiin henkirikoksesta syytettyjen pihalta. Tapauksen oikeuskäsittely alkoi alkuviikosta.

Rikoksesta syytetään 35-vuotiasta Sabrina Kouideria ja tämän kumppania 40-vuotiasta Ouissem Medounia, jotka olivat palkanneet Lionnet’n au pairikseen. Myös rikoksesta syytetyt ovat Englannissa asuvia Ranskan kansalaisia.

Eli vankina isäntäperheessään

Oikeudenkäynnissä kuultiin lausuntoja, joiden mukaan Lionnet joutui elämään ”outoa ja alistettua” elämää isäntäperheessään. Syyttäjän mukaan häntä pahoinpideltiin ja estettiin palaamasta kotiinsa Ranskaan.

Oikeudessa alkuviikosta puhunut syyttäjä sanoi Lionnet’n eläneen keskellä ”perhepainajaista” Lontoossa. Syyttäjän mukaan Kouider ja Medouini pahoinpitelivät rankasti Lionnet’ta. Hänen ruumistaan löytyi murtumia muun muassa rintakehästä, leukaluusta ja raajoista.

Syyttäjä luonnehti Lionnet’ta pelokkaaksi ja avuttomaksi nuoreksi, jota isäntäperhe käytti törkeästi hyväkseen.

AOP Sophie Lionnet murhan uhri

Sophie Lionnet

– Sophie ei ollut ainoastaan nuori, vaan myös naiivi ja erityisen haavoittuva, mikä teki hänestä helpon kohteen hyväksikäytölle ja riistolle, sanoi syyttäjä Richard Horwell oikeudessa.

Lionnet oli muuttanut isäntäperheeseensä asumaan vähän sen jälkeen, kun täytti 20 vuotta.

Vainosi ex-poikaystäväänsä

Syyttäjän mukaan Sabrina Kouiderilla oli päähänpinttymä entisen miesystävänsä suhteen. Entinen miesystävä on Boyzone-poikabändin alkuperäisjäseniin kuuluva Mark Walton.

Kouider muun muassa väitti oikeudessa Lionnet’n juonitelleen Waltonin kanssa häntä vastaan. Hän sanoi Waltonin käyttävän ”mustaa magiaa” kontrolloidakseen Lionnet’ta.

Lisäksi Kouider väitti Lionnet'n juonitelleen ”käyttääkseen koko perhettä seksuaalisesti hyväksi”. Kouider oli aiemmin myös syyttänyt Waltonia pedofiiliksi tekaistun Facebook-profiilin kautta.

Syytetyt kiistävät tappaneensa Lionnet’n, mutta myöntävät yrittäneensä hävittää tämän ruumiin.

Sanoi polttavansa lammasta

Lionnet’n kuoleman jäljille päästiin, kun naapurit ilmaisivat huolensa naapuritalon puutarhassa palavasta tulesta ja sieltä nousevasta ”hirvittävästä hajusta”.

Paikalle hälytettiin palokunta. Oikeudessa kuultiin todistajana ensimmäisenä paikalle saapunutta palomiestä, joka kertoo löytäneensä tulen seasta muun muassa nenän ja sormia.

Palomies kertoi kysyneessä Medounilta, miksi tämä polttaa ruumista. Medouni oli palomiehen kertoman mukaan sanonut polttavansa lampaan ruhoa. Palomies kertoi havainneensa jäänteet varmuudella ihmisruumiiksi ja sanoneensa Medounille tämän valehtelevan. Palomies kertoi peläneensä itsensä ja miehistönsä puolesta.

Medouni vaikutti palomiehen mukaan tyyneltä polttaessaan ruumista.

Syyttäjän mukaan tarkoitus oli hankkiutua Lionnet’n ruuumiista eroon niin, ”ettei sitä ikinä löydettäisi”. Syyttäjä sanoi, että vastaajien oli tarkoitus selittää Lionnet’n katoaminen sanomalla, että tämä oli palannut Ranskaan.

Oikeudenkäynti jatkuu edelleen.

Lähteet: BBCThe Independent, BBC 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat