Rantahotellin hietikolta löytyi hukkunut pikkulapsi Kosilla

uutiskuvitus mtv logo kuvituskuva
Julkaistu 04.10.2015 21:52

MTV UUTISET - STT - Reuters

Kreikan rannikkovartiosto löysi sunnuntaina alle vuoden vanhan pikkulapsen ruumiin Kosin saarelta.

Vihreisiin housuihin ja valkoiseen paitaan puettu lapsi löytyi rantahotellin hietikolta. Ruumis oli ollut vedessä jo pitkään, eikä sen kansallisuutta pystytty päättelemään.  

Kuva Bodrumin rannoilta Turkista hukkuneena löytyneestä kolmivuotiaasta Aylan Kurdista järkytti viime kuussa koko maailmaa ja nousi symboloimaan Eurooppaan pyrkivien pakolaisten hätää. Tuhansia vaarallista merimatkaa yrittäneitä pakolaisia on jo tänä vuonna hukkunut Välimereen.  

Kreikkaan on tänä vuonna tullut jo 400 000 pakolaista.  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset