Rap-festivaalin yleisössä syntyi paniikki – ainakin kahdeksan ihmistä puristui hengiltä väkijoukossa Travis Scottin keikalla Houstonissa

0:36img
Tällainen kaaos oli jo porttien auetessa Astroworld-festivaaleilla.
Julkaistu 06.11.2021 09:31(Päivitetty 06.11.2021 10:34)

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut Astroworld-musiikkifestivaalilla Houstonissa Texasin osavaltiossa, kertovat amerikkalaismediat. Uhrit puristuivat kuoliaaksi, kun noin 50  000 ihmisen yleisöjoukossa syntyi paniikki.

–  Ihmisjoukko työntyi kohti esiintymislavaa, ja siitä syntyi paniikki. Ihmisiä kaatui ja pyörtyi, ja pakokauhu paheni, sanoi Houstonin pelastustoimen johtaja Samuel Pena tiedotustilaisuudessa.

Pelastusviranomaiset kertoivat, että 17 loukkaantunutta on viety sairaalaan ja 300 on saanut apua tapahtumapaikalla.

Paikallisen televisioaseman kuvaamassa videossa näkyy, miten useita satoja ihmisiä ryntäsi joukolla sisään festivaalialueelle vip-sisäänkäynnin kautta.

Amerikkalaisen räppäri Travis Scottin Astroworld-festivaali järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen festivaali oli vuonna 2018, jolloin Scott julkaisi samannimisen kolmannen albuminsa. Loppuunmyydyn festivaalin lauantain ohjelma on peruttu. 

Travis Scott on oikealta nimeltään Jacques Berman Webster II. Hän on tehnyt yhteistyötä monien muusikoiden kanssa ja toiminut myös tuottajana, laulajana ja laulunkirjoittajana. Hän ja Kardashianin julkkisperheen Kylie Jenner odottavat toista yhteistä lastaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat