MTV seuraa itärajan tilannetta tässä artikkelissa 24. marraskuuta.
Hallitus päätti keskiviikkona, että itärajan raja-asemista jätetään auki vain Suomen pohjoisin rajanylityspaikka Raja-Jooseppi ja kansainvälisen suojelun hakeminen keskitetään sinne. Vartiuksen, Kuusamon ja Sallan rajanylityspaikat suljettiin ja sulku on voimassa 23. joulukuuta asti. |
19.41: Koko maan rajanylityspaikoilla rauhallista
Itärajan tilanne on ollut tänään perjantaina rauhallinen koko maassa. Kainuun rajavartiostosta kerrottiin iltapäivällä STT:lle, että alueella ei ole ollut laittomia rajanylityksiä sen jälkeen kun alueen rajanylityspaikat suljettiin.
Kainuun Vartiuksen rajavartioaseman varapäällikkö Matti Daavittila kertoi aamupäivällä, että Suomen puolelta Venäjälle oli pyrkinyt yksittäisiä ihmisiä, koska he eivät tienneet rajanylityspaikan sulkeutumisesta.
Myöskään Pohjois-Karjalan rajavartioston mukaan alueella ei ole havaittu turvapaikanhakijoita tai laittomia rajanylityksiä Niiralan rajanylityspaikan sulkemisen jälkeen.
Samaa kerrottiin Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.
Eilen itärajan yli Suomeen saapui Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukiolon aikana yhteensä 92 oletettua turvapaikanhakijaa. Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikat olivat torstaina avoinna turvapaikanhakijoille toistaiseksi viimeistä päivää.
18.47: Sisäministeri: Rantanen: Itäraja on mahdollista sulkea kokonaan
Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan koko itärajan sulkeminen on mahdollista tarvittaessa.
– Rajavartiolain mukaan valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, sisäministeriön tiedotteessa todetaan.
Lisäksi valtioneuvosto voi keskittää kansainvälisen suojelun hakemisen yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos kyse on lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä tai tiedosta.
Se on mahdollista myös silloin, jos jokin vieras valtio tai muu toimija on vaikuttanut maahantuloon.
Valtioneuvoston keskiviikkona tekemän itärajaa koskevan päätöksen perustelumuistiossa ei oteta kantaa koko itärajan sulkemiseen, koska sitä ei päätöksessä käsitelty.
Siten muistiossa ei ministeriön tiedotteen mukaan ole myöskään arvioitu sitä, mitä mahdollisuuksia koko itärajan sulkemiselle missäkin tilanteessa olisi.
17.37: Suomeen itärajalta pyrkiviä aletaan rekisteröidä järjestelykeskuksissa
Itärajalta Suomeen pyrkiviä henkilöitä aletaan rekisteröidä järjestelykeskuksissa. Päätös koskee niitä maahantulijoita, joilla ei ole kunnossa olevia matkustusasiakirjoja. Asiasta päätti valtioneuvosto iltapäivän istunnossaan.
Päätös astuu voimaan heti, ja se on voimassa yhden kuukauden eli joulukuun 23. päivään saakka.
Sisäministeriön muistiosta ilmenee, että Rajavartiolaitos, Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat pitäneet tällä hetkellä tarpeellisena kahden järjestelykeskuksen perustamista. Paikkakunniksi on nimetty Joutseno ja Oulu.
Lue myös: Maahantulijat aletaan rekisteröidä järjestelykeskuksissa
Tällainen on järjestelykeskus, johon turvapaikanhakijoita aletaan ohjata
Migri pyörsi päätöksensä Oulun ukrainaisten siirrosta pois kaupungista – Orpo: "Etsitään hyvä ja inhimillinen ratkaisu"
15.46: Raja-Joosepin asemalle tuli kolme turvapaikanhakijaa Venäjältä
Inarin Raja-Joosepin rajanylityspaikalle saapui tänään Venäjän puolelta kolme turvapaikanhakijaa, kertoo Lapin rajavartiosto.
Rajavartioston mukaan miehet olivat Jemenistä.
Paikalla olleen Lehtikuvan kuvaajan mukaan tulijat olivat nuorehkoja ja saapuivat rajavartijoiden saattelemina hieman ennen sulkemisaikaa. Medialle osoitetulta alueelta ei ollut suoraa näköyhteyttä itse raja-aukolle.
Rajavartioston mukaan Raja-Joosepin kautta ei päivän aikana tullut muita turvapaikanhakijoita. Rajanylityspaikka sulkeutui tämän päivän osalta kahdelta iltapäivällä.
Itärajalla rajanylitykset Suomeen ja turvapaikan hakeminen ovat olleet tästä päivästä alkaen sallittuja vain Raja-Joosepissa.
15.24: Brittiläinen Venäjä-tuntija pitää Suomen toimia itärajalla oikeina
Brittiläinen Venäjä-asiantuntija Keir Giles pitää Suomen päättäväisiä toimia itärajalla juuri oikeanlaisena reaktiona Venäjän hybridioperaatioon. Hän arvioi STT:lle, että Moskovasta kuullut moitteet Suomen toimille osoittavat, että raja-asemien sulkeminen on ollut päättäväinen ja tehokas vastaveto Venäjälle.
Gilesin mukaan Venäjä jatkaa toimintaansa niin kauan, kun se kokee saavansa siitä toivottuja tuloksia esimerkiksi Suomelle koituvien kustannusten tai kansallisen eripuran muodossa. Jos hyötyjä ei näytä enää syntyvän, loppuu myös maanpyrkijöiden tuominen rajalle, Giles ennustaa.
15.04: Suomen Moskovan-suurlähettiläs vieraili Venäjän ulkoministeriössä
Suomen Moskovan-suurlähettiläs Antti Helanterä on käynyt tänään perjantaina Venäjän ulkoministeriössä kertomassa Suomen valtioneuvoston päätöksestä sulkea väliaikaisesti myös Kuusamon, Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikat.
Helanterä vieraili ulkoministeriössä omasta pyynnöstään.
Venäjän rajaviranomaiset ovat sallineet aiemmasta poiketen itärajan rajanylityspaikoilla rajanylityksen ihmisille, joilla ei ole Suomen vaatimia maahantuloasiakirjoja.
Suomen Moskovan-suurlähettiläs esitti Venäjän ulkoministeriössä Suomen vastalauseen Venäjän toiminnasta.
Suurlähettiläs korosti Suomen ulkoministeriön tiedotteen mukaan Venäjällä myös Suomen pitävän huolta omasta rajaturvallisuudestaan ja olevan valmis jatkamaan yhteistyötä Venäjän rajavartiopalvelun kanssa voimassa olevien valtiosopimusten mukaisesti.
14.06: Raja-Joosepin asema sulkeutui tältä päivältä
Raja-Joosepin raja-asema sulkeutui tältä päivältä rauhallisen päivän päätteeksi. MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum havaitsi raja-asemalla kolme jemeniläistä henkilöä, joista yksi oli turvapaikanhakija.
13.42: Näin Harkimo kommentoi Raja-Joosepin matkaansa
Liike Nyt-puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Hjallis Harkimo on matkustanut Raja-Joosepin raja-asemalle. Hän perusteli matkaansa toimittajille rajalla.
–Kansanedustajana ja puoluejohtajana halusin tutustua tilanteeseen paikan päällä. Eduskunnassa kun istuu, siellä on vain paperia, mutta täällä saa tietoa siitä, miten täällä todella on varauduttu tähän, Harkimo selvitti toimittajille.
–Kun turvallisuustilanne ja kaikki turvapaikanhakijoihin liittyvät asiat ovat muuttuneet, asiaan pitää asennoitua uudella tavalla. Siksi on hyvä kuulla ihmisiltä, jotka tekevät tätä työtä, miten he ovat varautuneet tilanteeseen.
Harkimon mukaan rajavartijat näyttivät hänelle muun muassa tiloja.
–Siellä ovat poliisille, ensiavulle ja kaikelle muulle omat tilat, eli he ovat varautuneet tosi hyvin. Olin tosi tyytyväinen.
Sosiaalisessa mediassa on arvosteltu poliitikkovierailuja resurssien ja työntekijöiden ajan tuhlauksena. Harkimon mukaan rajavartijat kiittivät häntä siitä, että hän tuli paikalle.
–He sanoivat mielellään informoivansa päättäjiä heidän omista työtehtävistään ja siitä, missä mennään ja mitä tehdään. Minä sain heiltä vain positiivista palautetta.
–Heillä oli juuri hiljainen hetki, kun tulin ja olin paikalla kolme varttia.
Harkimo korostaa sitä, että rajaturvallisuus on ”Suomen asia”, eikä hallitus-oppositio-kysymys.
Hänen mielestään kaikki raja-asemat olisi pitänyt sulkea kokonaan alun perinkin.
Miten Harkimo sitten saapui Raja-Jooseppiin tänään? Hän kuvaa reissuaan vaiherikkaaksi.
–Poikani järjestivät minulle syntymän kunniaksi yllätysreissun Rukalle. Sieltä me ajoimme Rovaniemelle ja sieltä yksi kaverini heitti meidät pikkukoneella Ivaloon. Ja sieltä me tulimme autolla tänne, Harkimo naurahtaa.
Hän kertoo menevänsä huomenna katsomaan hiihtoja Rukalle ja viettämään vapaata viikonloppua siellä.
12.28: Raja-Joosepin asemalle ei ole saapunut turvapaikanhakijoita
MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum kertoo, että raja-asemalle ei ole tänään saapunut turvapaikanhakijoita. Rajaviranomaiset ovat varautuneet siihen, että tavanomaista rajaliikennettä saattaa tulla tavallista enemmän. Raja-asema on kello kahteen asti auki.
Paikalle matkustanut Hjallis Harkimo on sisätiloissa raja-aseman päärakennuksessa.
12.04: Hjallis Harkimo matkustanut Raja-Jooseppiin
Liike Nyt-puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Hjallis Harkimo on matkustanut Raja-Joosepin raja-asemalle. Hän kertoo Instagramissa haluavansa tutustua tilanteeseen paikan päältä.
Lue lisää: Hjallis Harkimo lennähti Raja-Jooseppiin – näin hän perusteli "vaiherikasta reissuaan"
11.38: Näin Raja-Joosepin asemalla toimitaan turvapaikanhakijoiden kanssa
Rajalle tulevat turvapaikanhakijat kävelevät ensin raja-asemalle, jossa rajavartijat ottavat heidät haltuun. Tämän jälkeen turvapaikanhakijat kävelevät lämpimään halliin. Sieltä heidät oletettavasti haetaan konttiin puhutettavaksi.
Turkoosi bussi oletettavasti kuljettaa turvapaikanhakijat eteenpäin pois alueelta vastaanottokeskuksiin.
Raja-Joosepin asemalta Ivalon raja-aseman päällikkö Vesa Arffman kertoo MTV Uutisille, että turvapaikanhakijoita ei voida haastatella. Asiaa perustellaan sillä, että turvapaikanhakijat ovat osana turvapaikanhaku-prosessia.
– He ovat siinä tutkittavan asemassa, joten emme anna siinä haastatteluja, Arffman sanoo.
10.50: Raja-Joosepin asemalle tuotu kontteja
MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum seuraa Raja-Joosepin tapahtumia paikan päältä ja kertoo, että paikalle on tuotu seitsemän kappaletta Ramirent-kontteja.
– Raja-asema on auki ja rauhallista on. Tulijoita ei vielä ole. Tosin median liikkumista alueella on nyt rajattu niin paljon, että tilanteen tarkkailu on hieman hankalaa, Neihum kertoo.
Median liikkumista alueella on nyt rajattu niin, että Venäjältä saapuva liikenne näkyy heikosti.
10.06: Yhdenvertaisuusvaltuutettu huolissaan rajanylityspaikkojen sulkemisista
Hallituksen päätös sulkea rajanylityspaikkoja itärajalla vaarantaa vakavasti mahdollisuuden hakea aidosti ja tehokkaasti turvapaikkaa, katsoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Kaikki henkilöliikenteen rajanylityspaikat Raja-Jooseppia lukuun ottamatta on suljettu tästä päivästä joulukuun 23. päivään saakka. Myös kansainvälisen suojelun hakeminen on itärajalla keskitetty Raja-Jooseppiin.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanin mukaan oikeus hakea turvapaikkaa on Suomen oikeusjärjestykselle ja EU-oikeudelle keskeisiä periaatteita. Jos aitoa ja tehokasta turvapaikkamenettelyä ei ole, on hänen mukaansa ilmeinen vaara, että ehdotonta palautuskieltoa ja joukkokarkotuskieltoa loukataan.
9.12: Raja-Joosepissa rauhallinen aamu
MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum seuraa tilannetta Raja-Joosepin raja-asemalta.
– Ei täällä aamutuimaan paljon liikennettä ole, Neihum kertoo.
Muut rajanylityspaikat ovat suljettuna, joten Raja-Jooseppiin saattaa tulla lisää väkeä päivän aikana.
Neihum kertoo, että Punaiselta Ristiltä on pyydetty apua ensiavun tai muun huolehtimisen varalta. Pakkasta raja-asemalla on 15 astetta.
Raja-asemalle on laitettu esteitä, jotta ihmisiä ei pääse ylittämään rajaa hallitsemattomasti.
7.10: Yö oli Raja-Joosepissa rauhallinen
Ivalon rajavartioaseman päällikkö Vesa Arffman kertoo MTV Uutisille, että yö Raja-Joosepissa oli rauhallinen.
– Rajan läheiseltä lähialueelta ei ole toistaikseksi ollut viitteitä turvapaikanhakijoista.
Arffman sanoo myös, että Puolustusvoimat on rakentanut rajalle väliaikaisia esteitä.
Myös Kainuun rajavartioston alueella yö oli rauhallinen.
5.19: Itärajalla auki vain Raja-Joosepin ylityspaikka
Itärajalla rajanylitykset Suomeen ja turvapaikan hakeminen ovat tästä päivästä alkaen sallittuja vain Inarin Raja-Joosepin rajanylityspaikassa. Rajan ylittäminen on mahdollista rajanylityspaikan aukioloaikojen puitteissa päivittäin aamukymmenestä kahteen iltapäivällä.
Itärajan yli Suomeen saapui torstaina Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukiolon aikana yhteensä 92 oletettua turvapaikanhakijaa. Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikat olivat torstaina avoinna turvapaikanhakijoille toistaiseksi viimeistä päivää.
Raja-Joosepin rajanylityspaikalla ei Lapin rajavartioston mukaan torstaina vielä nähty turvapaikanhakijoita.
Itärajan rajanylitykset on keskitetty Raja-Joosepin rajanylityspaikalle 23. joulukuuta asti hallituksen päätöksellä.
22.34: MTV Uutiset paikalla Raja-Joosepin rajanylityspaikalla
MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum kertoo raja-aseman ympäristön olevan torstai-iltana vielä erittäin hiljainen, mutta huomenna tilanne voi muuttua.
– Rajavartiolaitos ei kerro turvallisuussyistä, että onko rajavartioiden määrää lisätty, Neihum kertoo.
SPR:llä on annettu avunpyyntö siltä varalta, että rajalla tarvitaan ensiapua. SPR:n mukaan etenkin kylmä pakkassää on luonut haasteita rajan ylittäneille. Tähän varaudutaan siis myös Raja-Joosepissa, johon on huomenna luvattu yli kymmenen asteen pakkasia.
2:28