Reino Nordin kiusaantuneena vaimonsa kuukautisveritaiteesta: Tuli yllätyksenä

Reino Nordin
MTV
Julkaistu 31.03.2016 22:31

MTV VIIHDE

Muusikko Reino Nordin vieraili torstaina EVS-lähetyksessä. Reinon sijaan viime aikoina otsikoissa on ollut hänen vaimonsa, Maria Nordin.

Muusikko Reino Nordin vieraili torstain lähetyksessä kertomassa uudesta olemuksestaan, aiemmin negatiivisemmin maailman menoon suhtautunut mies on nyt huomattavasti positiivisempi.

Nordinia haastattellut Enbuske päätti testata miehen positiivisuutta kertomalla muun muassa hallituksen tilanteesta. Lisäksi hän otti esiin aiemmin viikolla otsikoissa olleen Reinon vaimon Maria Nordinin pääsiäistempauksen.

Maria Nordin kertoi pääsiäisenä  Kotitalouskriisi-blogissaan tehneensä jo pidemmän aikaa taidetta kuukautisverellään. 

– Olen jo pitkään antanut periksi houkutuksille ja maalannut kuukautisverellä. Silloin tällöin kastan pensselin kuukuppiin. Yleensä maalaan omakuvan tai oman logoni, Nordin kuvailee kirjoituksessaan.

Pääsiäisen aikaan hän maalasi verellä pääsiäismunia ja Marian kirjoitus päätyi useisiin medioihin käsiteltäväksi.

Enbusken ottaessa asian esiin kiemurteli Reino tuolissaan.

– Bad promotion man! ("huonoa mainosta!"), Nordin heitti irvistäen.

– Ihan normaali ihminen ei voi olla naimisissa minun kanssa 10 vuotta, Nordin kommentoi pilke silmäkulmassa ja jatkoi aiheen parissa.

– Olen syönyt munakkaani ulkona.

– Olin keikalla ja se muna tuli ihan yllärinä vastaan, Nordin kommentoi vaimonsa taidetta.

Miksi Nordin päätti muuntautua positiivisemmaksi? Miten hän pysyy positiivisena? Katso haastattelu kokonaisuudessaan videolta.

Katso EVS-jakso kokonaisuudessaan MTV Katsomon kautta.

ENBUSKE, VEITOLA & SALMINEN MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.

Tuoreimmat aiheesta

Enbuske, Veitola & Salminen