Rekkakulkueet sotkevat liikennettä Tampereelle, Turussa ja Lahdessa

rekat, Tampere
Tampereella rekat ajelivat keskustaa kohti aamupäivällä.
Julkaistu 24.01.2015 11:50

MTV UUTISET

Rekkamielenilmaukset hidastavat liikennettä Tampereen, Turun ja Lahden keskustoissa.

Mielenilmaukset liittyvät laittoman, lähinnä rajan yli tulevan, kuorma-autoliikenteen valvonnan tehostamisvaateisiin. 

Kulkueiden takia kussakin kaupungissa on useita poliisipartioita ohjaamassa liikennettä. Esimerkiksi Hämeen poliisin tilannekeskus arvioi, että Lahdessa kulkueeseen osallistuu noin 30 rekkaa.  

MTV-uutisten paikalla olevan kuvaajan mukaan Tampereella on liikkeellä viitisenkymmentä rekkaa ja liikenne kaupungin keskustassa takkuaa pahasti.

Poliisilaitosten mukaan kulkueet ovat ohi puolenpäivän ja kello 13:n välillä.  

Liike mielenilmauksen taustalla käynnistyi Ruotsissa yksittäisen ruotsalaiskuljettajan protestiliikkeenä viime kuun alussa.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ei ole ollut järjestämässä mielenosoitusta, mutta järjestö osoittaa sille myötämielisyyttä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa