Ainoa tapa välttää pienet ja suuret vauriot, on laskea ajonopeutta.
Runsaslumisen talven jälkeen teitä ja samalla autoja koettelevat sulamisvedet. Suomessa on 78 000 kilometriä maanteitä, niistä vajaat 9 000 on huonokuntoisia. Myös kaupunkien katuverkostoissa on kehnoon kuntoon päässeitä väyliä.
Kun lumet sulavat ja vesi jää makaamaan tielle aurausvallien jäänteiden väliin, on tilanne turmiollinen teille.
– Autot painavat veden tien rakenteisiin ja vaurioita syntyy nopeasti, kertoo Väyläviraston toimialajohtaja Virpi Anttila.
Lue lisää: Nainen tallentui Range Roverin ratissa kameratolppaan ja joutui verokarhun hampaisiin
Tieverkon korjausvelka on viime vuosina vain kasvanut, sillä kaikki kustannukset ovat nousseet eikä entisellä rahamäärällä saa yhtä paljon korjattuja kilometrejä kuin ennen.
Vesi ja veden syövyttämät kuopat voivat rikkoa auton.
– Jos vesilätäkköön ajaa lujaa, voi moottori imaista vettä sisäänsä, mistä seuraa moottoriremontti, varoittaa Huoltis-korjaamojen yrittäjä Jarmo Hannula.
Pienempiä vaurioita syntyy, jos osuu epäonnisesti kuoppaan.
– Helposti rikkoutuu rengas, vanne tai jopa iskarit tai tukivarsi, luettelee Hannula mahdollisia vaurioita.
Ainoa tapa välttää pienet ja suuret vauriot, on laskea ajonopeutta.