Mustalamminvuorella Kouvolassa roihunnut maastopalo on sammutettu. Mustalamminvuori sijaitsee Repoveden kansallispuistossa.
Maastopalo Repoveden kansallispuistossa on sammutettu. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Pelastuslaitoksen mukaan maastoa paloi noin viiden aarin alueelta puistossa. Sammutustehtävään osallistui kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä sekä puolustusvoimien helikopteri.
Päivystävä palomestari Mika Ruokolainen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että paikalla paloi aluskasvillisuutta. Palopaikka sijaitsee retkeilijöiden taukopaikan vieressä, ja on todennäköistä, että palo on saanut alkunsa grillipaikalta. Varmuutta syttymissyystä ei vielä ole.
– Henkilöitä ei ole paikalta tavattu.
Palo rajatussa paikassa
Lähellä paloaluetta sijaitsee sijaitsee Mustavuoren näkötorni. Ruokolaisen mukaan palo havaittiin juuri näkötornista. Tornissa ollut ihminen hälytti pelastuslaitoksen paikalle.
Ruokolaisen mukaan palo ei päässyt leviämään, sillä paikan toisella puolella on vesistö ja toisella puolella tie.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta vappuaattona puoli yhden jälkeen iltapäivällä.
Juttua päivitetty kello 15.43.