Aasiassa jo toista viikkoa riehuva Yagi-taifuuni on vaatinut Pohjois-Vietnamissa yli 80 ihmishenkeä. Lisäksi yli 750 ihmistä on loukkaantunut.
Maan katastrofiviraston mukaan suurin osa uhreista on menehtynyt maanvyöryjen ja tulvien seurauksena, kertoo uutistoimisto Reuters.
Meteorologien mukaan kyseessä on voimakkain taifuuni Pohjois-Vietnamissa 30 vuoteen. Paikallisviranomaiset ovat kertoneet, että noin 60 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Yen Bain maakunnassa sen jälkeen, kun tulvavesi valtasi lähes 18 000 kotia.
Valtionmedialle puhuneen paikallisviranomaisen mukaan pääkaupunki Hanoissa tulvavesi on noussut korkeimmalle sitten vuoden 2008.
Autoja täynnä ollut silta romahti
Yllä olevalla videolla näkyy, kuinka autoja täynnä ollut silta romahti täysin yllättäen Phu Thon maakunnassa maanantaina. Kolme henkilöä on nostettu pois sillan alla virtaavasta joesta, mutta ainakin kolmentoista muun ihmisen uskotaan olevan yhä kateissa.
Paikallisten viranomaisten mukaan sillalla oli romahdushetkellä kahdeksan ajoneuvoa. Mahdollisista uhreista ole vielä raportoitu.
Yagi on aiheuttamiensa tulvien ja maanvyöryjen lisäksi katkaissut sähköt miljoonista kotitalouksista, kaatanut tuhansia puita sekä pysäyttänyt täysin lukuisten teollisuuskeskusten toiminnan.
Ennen Vietnamia samainen taifuuni aiheutti tuhoja Kiinan Hainanissa sekä Filippiineillä.