Tapparan päävalmentajalle Rikard Grönborgille epäurheilijamaisesta käytöksestä määrätty 10 000 euron sakko on linjassa SM-liigassa yhteisesti sovittujen rangaistuskäytäntöjen kanssa, sanoo Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen.
Liiga mätkäisi Grönborgille 10 000 euron sakot tämän haukuttua kovasanaisesti sarjan erotuomarijohtaja Jyri Rönnin lauantaina pelatun HIFK-ottelun jälkeen. Kurinpitodelegaatio näki ruotsalaisvalmentajan syyllistyneen säännöissä määriteltyyn herjaavaan kielenkäyttöön ja epäurheilijamaisen käytökseen.
Tapaus lähti etenemään maanantaina, kun SM-liiga tiedotti toimitusjohtaja Mikko Pulkkisen ohjanneen asian tutkinnan kurinpitodelegaatiolle. Päätös tuli jo samana iltana. Aiemmin samana päivänä MTV Urheilu julkaisi videon, jonka ääniraidalla kuului Grönborgin kovasanainen purkaus ennen lehdistötilaisuuden alkua.
LUE MYÖS: Tässäkö totuus Rikard Grönborgin raivoamisesta? Petteri Sihvoselta armoton arvio – "Myöntää sen kiroamalla"
Pulkkinen kertoo erotuomarijohtaja Rönnin raportoineen tapauksesta jo lauantai-iltana. Seuraavana päivänä toimitusjohtajalle tuli asiasta kirjallinen selvitys.
– Raportti, jonka sain, oli jos ei nyt ihan sanasta sanaan mitä oli sanottu, niin ainakin se tuli hyvin selvästi ilmi, Pulkkinen sanoo.
Tapparaa informoitiin edessä olevasta kurinpitoprosessista. Grönborg säästyi toimintakiellolta, mutta joutuu maksamaan kovat sakot. Kymppitonni on summana erittäin kova, vaikka kyseessä olisikin useita satojatuhansia euroja kaudessa tienaava huippuvalmentaja.
– Se on tietysti kurinpitodelegaation päätös, ja kunnioitamme sitä, Pulkkinen sanoo summasta.
– Kun katsoo muutaman vuoden perspektiivillä, niin se on kuitenkin ihan linjassa vastaavanlaisissa tilanteissa annettuihin rangaistuksiin. Meillä on olemassa skaala erilaisista rikkeistä. Uskon, että yleisellä tasolla on tiedossa, että näitä sanktioita voi tulla ja onhan niitä tullutkin. Tietysti jokainen tapaus on omanlaisensa, Pulkkinen kuvailee.
SM-liigan tietoon ei ole tullut, että Tappara tai Grönborg olisivat aikeissa valittaa sakoista. Tamperelaisseuran toimitusjohtaja Mika Aro ei ollut halukas avaamaan mahdollisia jatkotoimia.
– Kurinpito on tehnyt päätöksensä, emmekä tässä vaiheessa kommentoi asiaa enempää, Aro vastasi MTV Urheilulle viestitse.
Sakkoja jaeltu viime vuosina
SM-liigassa on viime vuosina jaettua muutamia sakkorangaistuksia, mutta esimerkiksi Pelicansin provosoivassa toiminnassa Tapparan maalivahtia Christian Heljankoa kohtaan sakkojen suuruutta ei kerrottu julkisesti.
Ässät puolestaan sai keväällä 2021 Satakunnan Kansan mukaan 10 000 euron sakot kehitysjohtaja Tommi Kerttulan kritisoitua julkisuudessa liigajohdon toimintaa koronakriisin hoitamisessa. Tuolloinkin sakko tuli seuralle, ei Kerttulalle henkilökohtaisesti. Jukka Rautakorven tekemä koronamääräysten rikkominen maksoi Tapparalle Ilta-Sanomien mukaan "useita kymmeniätuhansia euroja".
Juhani Tammiselle mätkäistiin 2 500 sakko ja 10 000 euron uhkasakko erotuomareihin kohdistuneesta sopimattomasta käytöksestä liigakarsintojen yhteydessä keväällä 2009. Raimo Summanen taas hankki HIFK:lle 10 000 euron sakot Jokereiden valmentajan Tomi Lämsän solvaamisesta talvella 2013.
Rangaistuksia voivat jakaa sekä kurinpitodelegaatio että SM-liigan toimitusjohtaja ja liigahallitus. Kurinpidon vastuulla ovat lähinnä ottelutapahtumissa esiin tulleet rikkomukset.
LUE MYÖS: Kommentti: SM-liigan kaikkien aikojen kevään alla kytee kuohuttavalla tavalla – tästä on kyse
Grönborgin käytöksestä annettu rangaistus on omalla tavallaan ennakkotapaus, sillä SM-liigassa otettiin tällä kaudella käyttöön uusi eettinen toimintaohjeistus. Siinä määritellään muun muassa käytöskoodisto keskinäisen kunnioituksen osalta kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Viime keväänä SM-liigan toimitusjohtajana aloittaneen Pulkkisen aikakaudella kulisseissa on keskusteltu muutamista tapauksista, joissa on pohdittu vastaavia kurinpitotoimia.
– Joitain tapauksia on ollut kauden aikana, joista on käyty kahdenkeskisiä keskusteluita, mutta ei sellaisia, joista olisi kurinpitodelegaatioon menty. Näitä on onneksi todella harvoin. Toivottavasti ei tarvitse jatkossakaan puuttua tällaisiin, Pulkkinen toteaa.
– Totta kai välillä tunteet kuumenevat ja minusta se kuuluu asiaan. Asialliselle kritiikille on tilansa, ja niin pitää ollakin, hän lisää.