Rikoksesta syytetyn kohuavustaja Kiemungin kohtalosta keskusteltu "hyvässä hengessä"

Terhi Kiemunki syyskuu 2016
Kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki puhui Pidetään Suomi Suomena! -mielenosoituksessa Helsingin Vuosaaressa lauantaina 10. syyskuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 09.10.2016 19:22

MTV UUTISET - STT

Kansanedustaja Lea Mäkipää (ps.) on keskustellut kohun keskelle joutuneen avustajansa Terhi Kiemungin kanssa perjantaina ja aikoi keskustella tämän kanssa uudestaan sunnuntai-iltana.

Mäkipään mukaan keskusteluita käytiin rakentavassa hengessä. Kiemunkia syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mäkipää ei kerro, haluaako hän päästä eroon avustajastaan.

– Sen näkee aikanaan, Mäkipää sanoi.

Mäkipää kertoi olleensa yhteydessä myös eduskunnan kansliaan. Eduskunnan kansliasta sanottiin torstaina, että kanslia pohtii, ryhtyykö se toimiin Kiemunki-asiassa. Kanslia on eduskunta-avustajien muodollinen työnantaja.

– Kanslia tekee työsopimuslain tarkoittamat päätökset, mutta ratkaisevassa asemassa on kansanedustajan kuuleminen toimissa, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi torstaina.

Rasismi on puhuttanut paljon viime aikoina.

8:06img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos