Sota-aika toi oikeuteen paljon väärennysjuttuja. Poliisi järjesti jatkuvasti kaduilla, junissa ja ravintoloissa tarkastuksia, joissa piti esittää henkilötodistus. Oikeudessa puitiin myös nykynäkökulmasta kummallisia rikoksia.
Juopunut korpraali Erik Forsell tuotiin marraskuussa 1943 poliisiasemalle. Matkalla mies oli yrittänyt riuhtaista itsensä irti ja paeta. Poliisit tutkivat lompakon, josta löytyi ajokortti. Poliisit epäilivät aluksi, että koko sivu oli kirjoitettu uudestaan. Epäilyksiä herätti myös se, että lompakossa oli Suomi-Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden seuran jäsenkortti.
Miehestä raportoitiin Valpolle, koska rikospoliisissa epäiltiin miehen olevan joku muu kuin henkilötodistukseen kirjattu henkilö.
Rikosten vuosikymmenet
MTV:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä tarkastelee juttusarjassa menneiden vuosien rikosjuttuja. Aiemmissa osissa Sipilä tutustui Kansallisarkistossa vuosien 1914, 1924 ja 1934 raastuvanoikeuden päätöksiin ja poliisin valokuviin. Nyt on vuorossa 1944.
Liikennetoimistossa työskennellyt virastoapulainen Helga Niemi totesi kuitenkin, että ajokortti oli hänen kirjoittamansa, mutta syntymäaika oli korjattu myöhemmin.
Vakoilijaepäilyt kuivuivat kasaan.
Autokomppaniassa palvellut Forsell kertoi syntyneensä oikeasti 14.12.1913, eikä 17.1.1914, joka oli papinkirjoihin ja sitä kautta myös ajokorttiin merkitty. Hän sanoi äitinsä yrittäneen saada sitä korjatuksi jo aiemmin ja hän oli itse muuttanut päivämäärän vuonna 1939.
Oikeus hylkäsi väärennyssyytteen vanhentuneena.
Väärentäjiä
Oikeudessa puitiin useita työmääräysten päivämäärien muutoksia. Sodan aikana ihmisiä määrättiin töihin.
Eräs nuori tarjoilija oli korjannut työmääräystään. Alun perin siinä luki, että hän oli ravintolassa töissä lauantaisin ja sunnuntaisin. Koska 21-vuotias nainen pelkäsi maatöitä, niin hän raaputti päivät pois ja kirjoitti tilalle ”joka täten todistetaan”. Teosta seurasi 400 markkaa sakkoa.
Toinen nainen halusi päästä ravintolaan ja muutti syntymävuotensa 1924:stä 1921:ksi. Hän kärähti ravintolatarkastuksessa.
Säännöstelyrikoksista selvisi useimmiten sakoilla. Ne liittyivät usein toisten nimillä hankittuihin ostokortteihin.
Sinänsä mielenkiintoista, että tuolloin ainakin yhdessä säännöstelyjutussa käytettiin puhelinkuuntelua todisteena oikeudessa. Erään jutun yhteydessä keskusteluja on litteroituina ja oikeus myös hyväksyi kuuntelut näytöksi.
Puhelinsalaisuus oli säädetty Suomen alkuperäisessä hallitusmuodossa 1919, mutta sota-ajan lakien perusteella puheluja kuunneltiin rikosten torjumiseksi. Elisan puhelinkeskuksen historiikissa kerrotaan, että viranomaiset kykenivät sota-aikana kuuntelemaan Helsingissä 60 puhelua samanaikaisesti.
Laissa puhelinkuuntelu lopetettiin 1947, mutta epäilyjen perusteella toimintaa kuitenkin jatkettiin.
Lakiin lisättiin varsinaiset säännökset puhelinkuuntelusta rikostutkinnassa vasta 1995.
Vesitettyä kermaa
Suomenlinnan Linnakahvilan työntekijöitä joutui syytteeseen petoksesta. Syyttäjän mukaan työntekijät sekoittivat vettä kahvikermaan.
Rikosilmoituksen teki kahvilan entinen työntekijä. Hänen mukaansa 12 litran kermamäärään sotkettiin puoli litraa vettä, mikä sai asiakkaat valittamaan vesimaidosta.
Muiden työntekijöiden mukaan yksikään asiakas ei ollut huomauttanut siitä.
Oikeus hylkäsi petossyytteet, koska kukaan ei ollut saanut mitään hyötyä, ei ollut tarkoitus vahingoittaa ketään.
Sakkoja huoruudesta
Oikeudessa tuomittiin myös naisia huoruudesta. Eräässä tapauksessa naimisissa ollut nainen oli ollut sukupuoliyhteydessä tuntemattoman ilmavoimien upseerin kanssa. Mies haki eroa ja naiselle rangaistusta huoruudesta.
Oikeudessa kuultiin todistajina naiset ystävättäriä, jotka olivat olleet illanvietossa mukana. 21-vuotias pukimontyöntekijä tuomittiin huoruudesta 40 päiväsakkoon eli maksamaan 1200 markkaa eli nykyrahassa noin 200 euroa.
Oikeus määräsi myös, että nainen ei saa enää käyttää miehensä sukunimeä.
Toisessa tapauksessa kotiapulainen todisti oikeudessa seuranneensa emäntänsä ja vieraan miehen sukupuoliyhteyttä avaimenreiästä.
Huoruus poistettiin rikoslaista 1948.
Yksityisetsivä Lauri Kyönän tapaus
36-vuotias Lauri Kyönä oli sodan aikana yksityisetsiväksi siirtynyt rikospoliisi. Talvella 1944 Jätkäsaaren satamassa oli SS Thornbury-niminen alus. Custodia-toimiston lukuun satamavartiointia tehnyt Kyönä oli huomannut laivapojan anastaneen laivasta viisi kiloa vehnäjauhoja. Kyönä oli vaatinut nuorukaiselta 800 markkaa sakkoihin, mutta tällä ei rahaa ollut.
Laivan kapteeni oli kuitenkin luvannut maksaa viisisataa. Kyönä oli ottanut rahat ja asiasta oli tehty avoin asianajovaltakirja. Kapteenin mukaan Kyönä oli esittäytynyt poliisiksi.
Seuraavana päivänä Kyönä tuli rikospoliisiin tekemään asiasta rikosilmoitusta, mutta joutui pidätetyksi kapteenin oltua ensin yhteydessä kiristykseksi kokemastaan tapauksesta poliisiin.
Sinänsä tapaus vaikuttaa varsin yksinkertaiselta, mutta Kyönä työskenteli yksitysetsivätoimisto Custodialle. Sen toimitusjohtaja taasen oli vänrikki Otto Kumenius.
Kumenius työskenteli 1940-44 päämajan vastavakoilu-upseerina ja hänellä oli myös tiiviit yhteydet Saksan ja Ruotsin vakoiluun. Syksyllä 1944 hän järjesti viidentuhannen virolaisen paon Suomesta Ruotsiin.
Oliko taustalla jotain muuta vai oliko Kyönä vain ahne? Tapauksen mahdolliset muut taustat jäivät oikeudessa pimentoon. Kumeliuksen etsivätoimisto ilmoitti poliisille, että Kyönä oli jo irtisanottu ennen tätä vartiointitehtävää, mutta siitä tiesi vain poissaollut Kumenius.
Kyönä tuomittiin 5 kk ehdolliseen vankeuteen.
