Synkkänä joulukuun yönä vuonna 1914 yksin mökissään asunut vanhus katoaa. Kuukausia myöhemmin ruumis nousee meren syvyyksistä pintaan. Epäilykset kääntyvät nuoreen kuuroon naiseen Ida Saarisen, joka tuomitaan lopulta elinkautiseen vankeuteen. Pystyikö nainen tekemään julman rikoksen vai lavastettiinko hänet? Salla Fagerström kertoo Ida Saarisen tarinan kirjassaan Kymmenen kirveeniskua (Like).
Iäkäs Maria Sofia Åberg asui yksin Matalan saaressa Lokalahdella sijaitsevassa pienessä mökissään. Ankaraan elämään Selkämeren saaristossa tottunut vanhus ei voinut aavistaa tulevaa kohtaloaan menneessään nukkumaan tavalliseen tapaansa joulukuun 2. päivä.
Yön aikana joku tunkeutui Fiiana tunnetun naisen kotiin ja murhasi tämän kymmenellä päähän kohdistuneella kirveeniskulla.
Kuusi päivää myöhemmin Vehmaan kihlakunnan nimismies Berndt Aminoff sai tiedon, että Lokalahdella oli kadonnut yksinäinen mökin muori, ja että asiassa oli syytä epäillä rikosta.
Kun nimismies avustajansa kanssa pääsi Matalan luodolle, oli hämmästys suuri. Mökistä löytyi tupakantumppeja ja lattialta tulitikkuja, vaikka mökissä asunut nainen ei tupakoinut, ja hänet tunnettiin muutenkin erittäin siistinä ihmisenä.
Epäilykset kääntyvät "mykkä-Iitaan"
Muutamia päiviä myöhemmin merikapteenin lesken kotiin murtaudutaan. Epäilykset kääntyvät ”mykkä-Iitaksi” kutsuttuun Ida Josefina Saariseen, jonka oli nähty kulkevan talon ohi. Ida oli myös käynyt kaupassa ostoksilla mukanaan samanlaista rahaa kuin merikapteenin leskeltä oli kadonnut: kymmenen ja kahdenkymmenen markan setelit.
Aivan puhtoinen Ida ei ollut, sillä nuorempana hän oli syyllistynyt pikkurikoksiin, ja hän oli myös saanut potkut Turun kuurojenkoulusta.
Nimismies tavoitti Idan kotoaan. Hän kertoi olleensa palveluksessa Kustavissa Anavaisten talossa marraskuun 1. päivään asti, mutta sen jälkeen sopimus oli päättynyt. Kotiinsa Pitkäkariin hän oli palannut 6. joulukuuta olleensa tässä välissä "eri paikoissa Kustavissa".
Vankila kutsuu
Ida oli myös käynyt Turussa muutaman päivän reissulla, josta hän palasi Pitkäkariin torstaina 10. joulukuuta. Perjantaina 11. joulukuuta hän kertoi käyneensä ostoksilla Lokalahden kirkonkylässä. Kerrottuaan tarinansa Ida lähti poliisien mukaan Pitkäkarista, sillä hänen haluttiin näyttävän poliisille perjantaina kulkemansa reitti.
Tuskin kukaan osasi arvata, että kun Ida lähti poliisien veneen kyytiin, hän palaisi kotiinsa Pitkäkariin seuraavan kerran vasta maaliskuussa 1926.
Se, että Ida oli nähty juuri murron aikaan murtopaikan lähellä, riitti kääntämään katseet häneen. Myös kauppias vaimoineen kertoi, että he olivat nähneet Idalla 10 ja 20 markan setelit eli juuri sellaiset, jotka leskirouvalta oli varastettu.
Ida lähettiin Turun lääninvankilaan odottamaan käräjiä.
Missä Maria Åbergin ruumis on?
Vaikka nimismies oli mielestään selvittänyt murtovarkauden, oli Maria Åbergin katoaminen yhä selvittämättä. Selvää kuitenkin oli, ettei häntä löydettäisi enää hengissä.
Idan istuessa Turun lääninvankilassa oli nimismies Aminoff saanut kiintoisan vihjeen. Alarik Paavalinpoika oli kuuro kustavilainen, jonka äiti oli ihmetellyt poikansa nurkkiin ilmestynyttä sekalaista roinaa.
Alarik oli kirjoittanut kirjeen, jossa kertoi Idan soutaneen 5. joulukuuta tavaraa täynnä olevan veneensä kanssa Vasikkaluotoon, missä Alarik asui. Ida oli selittänyt ostaneensa tavarat huutokaupasta Taivassalosta, mitä Alarik epäili valheeksi.
Kirjeen luettuaan nimismies Aminoff ymmärsi, että tavaroiden täytyi kuulua kadonneelle Maria Åbergille.
Poliisit löytävät tahraisen maton
Seuraavaksi poliisit menivät jututtamaan Idan isäpuolta Jalmari Grönlundia ja tämän vaimoa, Idan äitiä, Amanda Grönlundia.
Perheen kuulustelu ei tuo juuri lisävalaistusta Idan tilanteeseen. Äiti kuitenkin kertoi Idan tuoneen mukaan kaksi maton palaa, joista toisen Ida oli pyytänyt pesemään. Matto oli kuitenkin jäänyt pesemättä ja poliisit veivät silminnähden tahraisen maton mukanaan.
Myös eräs kalastaja kertoi nimismiehelle nähneensä Idan soutavan huomiota herättävällä veneellä Matalaan murhan aikoihin.
Tunnustus vankilassa
Tammikuussa 1915 nimismies Aminoff saapui Turun lääninvankilaan. Idaa vastaan oli paljon todisteita, mutta tarvittiin tunnustus ja tieto ruumiin kätköpaikasta. Nimismiehen kannalta vankilakäynti oli menestys, sillä yhtäkkiä Ida tunnusti.
Hän myönsi olleensa Matalan luodolla, missä surmasi Maria Åbergin ja heitti ruumiin mereen. Sitten hän varasti tavaraa, joka myöhemmin löydettiin Alarik Paavalinpojan mökistä.
Aminoff pyysi Idaa kirjoittamaan täydellisen kertomuksen tapahtuneesta.
Palatessaan seuraavana päivänä Kakolanmäelle nimismies Aminoff saikin luettavakseen polveilevan selostuksen.
– Myönnän että minulla oli jo Matalaan lähtiessäni vakaa aikomus surmata Maria Sofia Åberg, Ida tunnusti kertomuksen lopuksi.
Ida vakuutti tehneensä surman yksin, mutta olisiko se ollut mahdollista?
Rikostoverin puolesta puhuivat ensimmäisellä käynnillä löydetyt poltetut paperossin pätkät ja se kiistämätön tosiasia, että Maria Sofia Åberg oli vähintään kymmenen, ehkä kaksikymmentä kiloa painavampi kuin Ida. Yli seitsemänkymmenen kilon kuollut paino oli raskas raahattava aikamiehellekin, 161-senttisestä Idasta puhumattakaan.
Käräjät alkavat
Tammikuussa 1915 Idan kohtaloa puitiin käräjillä ensimmäistä kertaa. Koska Ida oli kuuro, hänen puheensa tulkitsi pastori Adolf Eliel Nordman Turun kuurojenkoulun johtaja, sama mies joka oli antanut Idalle koulusta potkut. Oliko tämä hyvä vai huono asia Idalle?
Käräjien alkuun käsiteltiin leskirouvan varkaustapausta, johon Ida todettiin syylliseksi. Sitten päästiin Matalan tapaukseen. Ensin Ida sai lukea vankilassa kirjoittamansa kertomuksen, siis sen, jossa tunnusti murhanneensa Åbergin. Tuomari tivasi vielä uudelleen, toimiko Ida varmasti yksin, johon nainen vastasi myöntävästi.
Ida kertoo murhaajasta
Helmikuussa käräjöitiin jälleen.
Ennen surmaa 2. joulukuuta Ida kertoi tavanneensa Kustavissa K. O. Fridman -nimisen miehen. Nimismies ja muut käräjiä seuranneet olivat ihmeissään. Kuka Fridman, ja miksi Ida ei ollut kertonut hänestä mitään aiemmin?
Ida kertoi saapuneensa Fridmanin kanssa Matalaan. Matalassa Fridman olisi Idan kertoman mukaan tappanut nukkumassa olleen Åbergin lyömällä tätä kirveellä päähän.
Polveilevan kertomuksen jälkeen tuomaria kiinnosti, minkä takia syytetty oli useaan kertaan sanonut, että hän murhasi yksinään Maria Sofia Åbergin, mutta nyt kertomus muuttui täysin.
– Koska Fridman kielsi puhumasta asiasta, Ida vastasi tulkin välityksellä.
Käräjät jatkuivat 9. maaliskuuta. Nyt Fridmanin sukunimi oli muuttunut muotoon Friman.
Ida tuomitaan elinkautiseen
3. toukokuuta Maria Sofia Åbergin ruumis löytyy Matalan rannikolta. Ruumislöytöön liittyy erikoinen yksityiskohta: yksi ruumiin löytäneistä miehistä teki itsemurhan pian tämän jälkeen. Mikä oli hänen osuutensa Matalan tapahtumiin?
Ruumiinavauksessa vainajan päästä löydettiin kymmenen kirveeniskua.
Ennen kesäkuussa pidettäviä viimeisiä käräjiä Ida kirjoitti tuomarille kirjeen, jossa kiisti syyllistyneensä murhaan. Hän kirjoitti nimismiehen painostaneen häntä tunnustamaan.
Edelleen Ida kirjoitti kirjeessään, että Friman teki rikoksen. Ongelmaksi kuitenkin muodostui, että kuvaukseen sopivaa henkilöä ei löydy mistään.
Ida tuomittiin Maria Åbergin murhasta elinkautiseen vankeuteen.
Valituksen hovioikeuteen eivät auta
Tuomion jälkeen Idan puolustautui vetoamalla hovioikeuteen kahdella kirjeellä. Kirjeissään Ida oli sitä mieltä, että hänen kuurouttaan käytettiin hyväksi ja että hänet lavastettiin syylliseksi.
Olen kuuromykkä, en kuule mitään korvillani, en yhtään mitään. Siksi Friman valehteli minulle ja syytti minua murhasta, mutta minä en ole tehnyt murhaa, se on totta. Jumala näkee aina minut maailmassa ja tiedän hyvin omassa sydämessäni, että se on rymättyläläinen mies K. O. Friman.
Idan lähettämistä kirjeistä ei ollut hyötyä.
Elinkautista tuomiota Ida lähetettiin suorittamaan Hämeenlinnan vankilaan helmikuussa 1916.
Paluu kotiin ja passitus mielisairaalaan
Vuodet vierivät. Lopulta koitti päivä, jota Ida oli odottanut hartaasti. 26. maaliskuuta 1926 hän käveli rangaistuksensa täysin sovittaneena vapauteen Hämeenlinnan keskusvankilan portista. Tuomion kärsittyään Ida palaa kotiinsa Pitkäkariin.
Kaikki oli kuitenkin muuttunut. Jalmari ja Amanda Grönlund halusivat päästä eroon Idasta. Hänen kerrottiin olevan erityisen hankala äitiään kohtaan. Grönlundit onnistuivat pyrkimyksissään 6. kesäkuuta 1928, jolloin Ida siirrettiin pysyvästi Lounais-Suomen piirimielisairaalaan Uuteenkaupunkiin.
Piirimielisairaalasta tuli Idan loppuelämän koti. Potilastiedot ovat salassa pidettäviä, joten tarkempia tietoja hänen mielisairautensa laadusta ei ole. Oliko varsinaista mielisairautta ensinkään?
Grönlundit perustelivat vaatimuksiaan Idan ilkeämielisyydellä ja tuittupäisyydellä. Kumpaakaan tuskin voi varsinaisesti pitää mielisairauden oireena, ennemminkin luonteenpiirteinä. Olihan Ida lapsesta asti ollut kiivasluonteinen, sen tiesivät kaikki.
Toisen kuin murhajutun käsittelyssä, Idaa ei kuultu sijoittamisessa mielisairaalaan.
Ida ei olisi ollut ensimmäinen eikä viimeinen kuuro, joka vietiin hullujenhuoneelle siksi, että kuulevat eivät ymmärtäneet häntä. Ida kirjattiin sairaalan potilaaksi, mutta hän siirtyi ennen pitkää keittiöön töihin. Idan voinnissa ei ollut vikaa.
Kuka murhasi Maria Åbergin?
Mutta lopulta kaikkein kiinnostavin kysymys on se, kuka murhasi Maria Åbergin?
Kuka suunnitteli monimutkaisen operaation, jossa kaikki todisteet viittaisivat Idaan? Mutta entä jos Ida oli sittenkin ihan oikeasti syyllinen?
Ehkä mitään rikostoveria ei ollut, vaan hän teki kaiken aivan yksin. Ehkä koko Matalan ryöstömurha oli vain päähänpisto, jonka piti olla pelkkä ryöstö, mutta vanha Fiia oli väärään aikaan väärässä paikassa. Rikos vaikuttaa suunnitelmalliselta, mutta entä jos kyseessä oli vain onnekkaiden – tai onnettomien – sattumiensarja?
Idan motiivi on tämän tarinan keskeisimpiä kysymyksiä. Mitä hän uskoi hyötyvänsä Matalan ryöstöstä, miten hänet houkuteltiin mukaan rikokseen? Ehkä joku uskotteli hänelle, ettei häntä voitaisi syyttää mistään: vamma – kuurous – suojaisi häntä niin kuin hulluus suojasi seinähulluja. Siksikö hän vetosi ”kuuromykkyyteen” kaikissa puolustuskirjelmissään?
Ida menehtyi sydänveritulppaan 71-vuotiaana 10. kesäkuuta 1958 ja vei totuuden Matalan tapahtumista mukanaan hautaan.
Kursivoidut kohdat Salla Fagerströmin kirjasta Kymmenen kirveeniskua (Like).
Juttua muokattu 19.5.: Muutettu jutun tekstistä alkuperäisiä dokumenttisitaatteja lukuun ottamatta termi kuuromykkä muotoon kuuro.