Rikosseuraamuslaitos aloittaa YT-neuvottelut

Rikosseuraamuslaitos (Rise) on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut, eli YT-neuvottelut, joista saattaa seurata henkilöstövähennyksiä.

Vähennykset koskevat enintään yhdeksää henkilöä ja neuvotteluiden piirissä on 46 päällikkö- ja johtotason virkamiestä. Päällikkötasoa alemmat tehtävät eivät ole neuvotteluiden piirissä, Rise tiedottaa.

Esitys neuvotteluista annettiin neuvotteluiden osapuolille perjantaina.

Neuvottelut kestävät lähtökohtaisesti Risen mukaan vähintään kaksi viikkoa, ellei yhteisellä sopimuksella tulokseen päästä aiemmin.

Tavoitteena mahdollistaa kevyempi johtamisrakenne

Risen mukaan neuvottelujen perusteena on aiemmin tehty organisaatiouudistus, joiden tavoitteet pyritään toteuttaa sekä arvioimaan mahdollisia korjaavia toimenpiteitä.

Risen julkaisen tiedotteen mukaan neuvotteluissa kartoitetaan mahdollisuuksia uudelleen järjestää nykyisiä rikosseuraamuskeskuksia vähentämällä niiden nykyistä määrää.

Käsittelyyn tulee myös mahdolliset yksiköiden yhdistämiset sekä erityisesti näistä toimenpiteistä seuraavat mahdolliset henkilövaikutukset koskien päällikkö- ja johtotason tehtäviä.

Muutos mahdollistaa nykyistä kevyemmän johtamisrakenteen organisaatiouudistuksen myöhemmässä vaiheessa.

Rikosseuraamuskeskuksia on tällä hetkellä yksitoista ja yksiköitä 39.

Rikosseuraamuslaitos kertoo sivuillaa tehtäväkseen vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten turvallisen ja lainmukaisen täytäntöönpanon sekä tutkintavankeuden toimeenpanon. Heidän tavoitteena on myös vähentää tuomittujen riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin.

Lue myös:

    Uusimmat