Risto E. J. Penttilä: Yhdysvaltojen muutos on vasta alussa: "On menossa suuri kokeilu"

10:11imgKatso video: Näin kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä arvioi presidentti Trumpin puheen viestin.
Julkaistu 05.03.2025 08:55
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Trump katsoo, että hänen presidenttiytensä on vasta alussa, joten jalka pysyy kaasulla, arvioi asiantuntija.

Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä analysoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kongressille pitämäänsä linjapuhetta.

Penttilästä oli odotettavaa, että Trump puhui enimmäkseen kotimaiselle yleisölle, mutta silti Penttilä pitää sitä erikoisena, että Trumpilta kesti pitkään päästä puheessaan ulkopolitiikkaan ja, että hän sivuutti sen niin nopeasti.

Ukrainakin sivuutettiin nopeasti sillä, että Trump kertoi haluavansa sodan päätökseen pian ja "tekevänsä väsymättä työtä" sen eteen. Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimuksesta Trump ei sanonut sanaakaan, joskin Trump mainitsi, että on saanut Ukrainan presidentiltä Volodymyr Zelenskyiltä vahvistuskirjeen.

– Mielenkiintoista on se, kun Trump luki Zelenskyin kirjettä, niin hän pysähtyi ennen kuin Zelenskyi puhui (kirjeessä) turvatakuista ja niiden tärkeydestä. Tässäkin oli tällainen trumpilainen twist maailman tulkintaan, Penttilä analysoi.

Voit lukea tarkemmin viestin sisällöstä täältä.

0:54imgTrump avasi Zelenskyin lähettämän kirjeen sisältöä: "Mikä aika vain sopii teille."

Putin jakaa republikaaneja

Kongressille pitämässään puheessaan Trump ei myöskään ujostellut nostaa esiin Venäjää ja sen presidenttiä Vladimir Putinia. Sitä Penttilä pitää mielenkiintoisena.

Penttilän analyysi on se, että republikaanit ovat hyväksyneet sen, että Ukrainaan pyritään tekemään rauha mahdollisimman nopeasti ja, "jos se vaatii Putinia, niin sitten diilataan Putinin kanssa". 

– Mutta se, että Trump on selvästi menossa pidemmälle Yhdysvaltain ja Venäjän välisissä suhteissa, sitä hän ei avannut. Luulen, että hän ei avannut sitä sen takia, että se on asia, josta kaikki republikaanit eivät ole samaa mieltä, Penttilä sanoo. 

– Putiniin ei vielä luoteta. Vielä on kovin monta senaattoria ja kongressin edustajaa, jotka lähtevät vastarintaan siinä vaiheessa, kun julkisesti lähdetään veljeilemään Putinin kanssa – no sitä on jo tehty – mutta vielä enemmän. 

"Tällaisia ovat Trumpin voitot"

Trump käsitteli myös Grönlantia puheessaan. 

– Tuemme oikeuttanne päättää tulevaisuudestanne. Toivotamme teidät tervetulleeksi Yhdysvaltoihin, jos niin päätätte. Tarvitsemme Grönlantia kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden vuoksi, Trump sanoi. 

– Teemme työtä saadaksemme sen. Luulen, että saamme sen tavalla tai toisella, Trump painotti heti perään.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Trump kunnioitti Grönlannin itsemääräämisoikeutta, Penttilä sanoo. Heti perään kuitenkin houkuteltiin, Penttilä lisää.

0:49imgTrump lähetti pahaenteisen viestin Grönlannille: "Saamme sen tavalla tai toisella."

Panaman kanavasta Trump taas lausui, että "hallintoni ottaa sen takaisin". 

– Noh, se on "tulossa takaisin" siinä mielessä, että amerikkalainen yritys on ostanut hongkongilaiselta yritykseltä satamalaitteita ylläpitävän yrityksen. Että tällaisia ovat Trumpin voitot, Penttilä toteaa.

Summa summarum Trumpin puheesta on Penttilän mukaan se, että "karavaani kulkee ja koirat haukkuvat".

– Trump katsoo, että presidenttiys on vasta alussa ja jalkaa ei oteta pois kaasulta.

Miksi Trump hääräilee niin paljon ja niin nopeasti? 

Kansainvälisen politiikan asiantuntijalla Risto E. J. Penttilällä on näkemys siitä, miksi tuntuu siltä, että joka päivä Yhdysvalloissa tapahtuu "niin paljon".

– On meneillään uusi vaihe. On siirrytty presidenttikeskeiseen järjestelmään. 

Penttilän mukaan republikaanit ovat päättäneet testata perustuslain 2. artiklassa mainittua "yhdistettyä yhtenäistä toimeenpanovaltaa, joka kuuluu vain presidentille".

– Veikkaukseni on, että republikaanit katsovat, kuinka pitkälle päästään ilman, että korkein oikeus panee rajoja. Se ei ole uutta, myös (presidentti Barack) Obama teki sitä, mutta se on uutta, että tätä tehdään näin systemaattisesti.

Penttilä vastasi kysymykseen, miksi tapahtuu niin paljon, että tämä on vasta alkua.  

– Amerikassa on menossa suuri kokeilu.

Trump oli menettää kasvonsa

Penttilä on löytänyt syyn sille, miksi Trump käyttäytyi niin kuin käyttäytyi Zeleskyiä kohtaan viime perjantaina Valkoisessa talossa. 

– Siinä oli kasvojen menetys Trumpille lähellä. Trump on luvannut, että tulee rauha ja nyt tämä herra Zelenskyi sanoo, että ’ei se vaan näin toimi’. Siinä suurvallan arvovalta ja presidentin kasvojen menetys oli lähellä. Sitten hän toimi tavalla, joka monen eurooppalaisen mukaan juuri johti kasvojenmenetykseen. 

Kasvojen menetys tai sen uhka saa Trumpin käyttäytymään entistä arvaamattomammin, Penttilä arvioi.

Lue myös: Zelenskyi: Olen valmis hakemaan rauhaa Trumpin "vahvan johtajuuden alaisuudessa" – valittelee perjantain välikohtausta

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat