Presidentti Trump piti linjapuheensa kongressille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti presidenttikautensa ensimmäisen puheensa kongressille. Puhe kesti yli puolitoista tuntia ja alkoi noin neljältä aamuyöllä Suomen aikaa.
Puhe oli pisin kaikista Yhdysvaltain presidenttien kongressille pitämistä puheista.
Trump keskittyi puheensa alkupuolella pitkälti maan sisäpolitiikkaan sekä toimiin, joita hän on alkukautensa aikana tehnyt.
Tyylilleen uskollisesti kaikille Trumpin väitteille ei löytynyt konkreettisia toimia tai totuuspohjaa. Lisäksi puheessa kuultiin paljon esimerkiksi muukalaisvihaa sekä sukupuolivähemmistöjä syrjivää retoriikkaa.
Avoimia haukkuja saivat myös demokraatit ja edeltävä presidentti Joe Biden.
Useat demokraatit poistuivat salista kesken puheen sekä reagoivat Trumpin väitteisiin. Yksi demokraattien edustaja, Al Green, poistettiin salista puheen alussa, kun hän ei lopettanut Trumpille huutelua.
Republikaanit puolestaan kannustivat Trumpia kovaäänisesti koko puheen ajan.
0:33Kongressiedustajan protesti tukahtui kameroiden edessä Trumpin saapuessa.
Lue myös: Risto E. J. Penttilä: Yhdysvaltojen muutos on vasta alussa: "On menossa suuri kokeilu"
Tämä kaikki on Trumpin mukaan palautunut
Trump sanoi, että hän on kuuden viime viikon aikana pyrkinyt satojen presidentin toimien avulla palauttamaan maalaisjärjen, turvallisuuden, optimismin ja vaurauden kaikkialle Yhdysvaltoihin.
– Olemme saavuttaneet 43 päivässä enemmän kuin useimmat hallinnot ovat saavuttaneet neljässä tai kahdeksassa vuodessa. Ja olemme vasta päässeet alkuun, Trump totesi.
Hänen mukaansa Ihmiset äänestivät hänet tekemään tämän työn, ja hän aikoo sen tehdä.
Trump totesi, että hänen hallintonsa peri viime hallinnolta talouskatastrofin ja inflaatiopainajaisen.
– Presidenttinä minä taistelen joka päivä peruuttaakseni tämän vahingon ja tehdäkseni Amerikasta jälleen edullisen.
0:51Katso myös: “Olen valmis kärsimään minkä tahansa rangaistuksen” – kongressiedustaja saatettiin ulos salista Trumpin puheen aikana
Trump jatkoi puheessaan, mitä on jo saavuttanut kaudellaan.
– Sananvapaus on palannut Amerikkaan. Määräsin englannin maan viralliseksi kieleksi. Nimesin Meksikonlahden Amerikanlahdeksi.
Lisäksi hän mainitsi, miten hän on laittanut monimuotoisuuden, tasa-arvon ja inkluusion edistämiseen (DEI) tähtäävät hankkeet jäihin.
– Maamme ei tule enää olemaan "woke". Olitpa lääkäri tai lennonvalvoja, sinut pitäisi palkata taitojen ja meriittien perusteella, ei sukupuolen tai rodun. Määräsin, että liittovaltion hallinnon linjana on, että sukupuolia on kaksi.
Lisäksi Trump nosti esiin allekirjoittamansa asetuksen, jonka perusteella transnaiset eivät voi osallistua naisten urheilulajeihin. Hän myös puhui "transideologian" estämisestä kouluissa.
Rajaturvallisuus, joukkokarkotukset ja laittoman maahantulon estäminen tulivat toistuvasti esille. Trump mainitsi useaan otteeseen, että Yhdysvalloissa on vaarallisia "laittomia muukalaisia".
Trump syytti Bidenia
Trump väitti, että hänen hallintonsa peri edeltävän presidentin Bidenin hallinnolta "talouskatastrofin ja inflaatiopainajaisen".
Trump lupasi puheessaan, että hän taistelee presidenttinä joka päivä peruuttaakseen tämän vahingon ja tehdäkseen Yhdysvalloista jälleen edullisen. Konkreettisia toimia ei kuitenkaan kuultu.
Hän mainitsi esimerkiksi kananmunien rajusti nousseet hinnat ja kertoi, että hallinnossa tehdään töitä hintojen kuriin saamiseksi.
Trump nosti puheessaan esiin myös niin sanotun hallinnon tehokkuuden viraston Dogen ja miljardööri Elon Muskin, joka seurasi paikan päällä puhetta ja sai Trumpin kehottamana aplodit.
Trump tuontitulleista
Myös tuontitulleista kuultiin uutisia. Trumpin mukaan hänen hallintonsa alla tuontitulleja pitää maksaa, jos tuotteita ei valmisteta Yhdysvalloissa.
Hänen mukaansa muun muassa EU, Kiina, Brasilia, Meksiko ja Kanada veloittavat Yhdysvalloilta suurempia tulleja kuin Yhdysvallat heiltä.
Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo 2. huhtikuuta alkaen asettaa maailman maille vastaavanlaisia tuontirajoituksia kuin he ovat asettaneet Yhdysvalloille.
Nämä voivat olla tuontitulleja, mutta myös muita esteitä, joilla pyritään pitämään ulkomaiset toimijat pois Yhdysvaltain markkinoilta.
Trumpilta suora viesti Panaman kanavasta ja Grönlannista
– Minun hallintoni ottaa Panaman kanavan takaisin. Yhdysvallat rakensi Panaman. Juuri tänään yhdysvaltalaisyhtiö ilmoitti ostavansa satamia kanavasta, Trump totesi.
Trump on painostanut Panamaa kanavan vuoksi ja väläytellyt useaan otteeseen kanavan ottamista takaisin Yhdysvaltain hallintaan. Trump on katsonut, että Kiinalla on liikaa vaikutusvaltaa kanavan suhteen.
Trump otti puheessaan esille myös Grönlannin ja suuntasi heille suoran viestin.
– Tuemme oikeuttanne päättää tulevaisuudestanne. Toivotamme teidät tervetulleeksi Yhdysvaltoihin, jos niin päätätte. Tarvitsemme Grönlantia kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden vuoksi. Teemme työtä saadaksemme sen. Luulen, että saamme sen tavalla tai toisella.
0:49Katso myös: “Saamme sen tavalla tai toisella” – Trump lähetti viestin Grönlannille
Grönlannin jälkeen Trump otti käsittelyyn Marsin.
0:25Trump haluaa Yhdysvaltain lipun pian Marsiin.
Trump saanut Zelenskyiltä viestin
Trump puhui myös Ukrainasta.
Hän totesi, että "teen työtä väsymättä lopettaakseni raa'an konfliktin Ukrainassa".
– Miljoonat ukrainalaiset ja venäläiset ovat kuolleet tai haavoittuneet tarpeettomasti tässä kamalassa ja brutaalissa konfliktissa, jolle ei ole loppua näkyvissä.
Trump väitti, että Eurooppa käyttää enemmän rahaa venäläiseen öljyyn ja kaasuun kuin mitä se on käyttänyt Ukrainan puolustamiseen.
Hänen mukaansa Yhdysvallat on lähettänyt satoja miljardeja dollareita Ukraina puolustuksen tueksi. Hän sanoi myös, että hänen edeltäjänsä presidentti Joe Biden valtuutti enemmän rahaa Ukrainan käymään taisteluun kuin Eurooppa on käyttänyt siihen.
Yhdysvaltalaismedia CNN:n faktantarkistuksen mukaan Trumpin väite 350 miljardin dollarin tuesta Ukrainalle ei pidä paikkaansa ja Eurooppa on tukenut Ukrainaa Yhdysvaltoja enemmän.
Trump kertoi saaneensa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiltä viestin, jonka mukaan Ukraina on valmis palaamaan neuvottelupöytään mahdollisimman pian ja allekirjoittamaan mineraalisopimuksen.
0:54Katso myös: Trump avasi Zelenskyin lähettämän kirjeen sisältöä: "Mikä aika vain sopii teille"
Trump sanoi lisäksi saaneensa Venäjältä vahvoja signaaleja, että se on valmis rauhaan.
Trump päätti puheensa julistuksenomaisesti ja sanoi, että "Yhdysvaltain kultainen aikakausi on vasta alkanut".