Karismaattinen näyttelijälupaus menehtyi yliannostukseen vain 23-vuotiaana.
Vuonna 1970 syntynyttä River Phoenixia pidettiin yhtenä sukupolvensa suurimmista näyttelijälupauksista. Hän aloitti näyttelijänuransa jo 10-vuotiaana esiintymällä televisiomainoksissa ja sarjoissa.
Phoenix muistetaan lukuisista elokuvarooleistaan. Hän tähditti muun muassa vuonna 1989 ilmestynyttä Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvaa sekä vuonna 1991 julkaistua Matkalla Idahoon -elokuvaa.
Lupaavan näyttelijä viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Sanovat sitä rakkaudeksi, jossa hän näytteli yhdessä Sandra Bullockin kanssa.
Phoenix oli hurmannut Hollywoodin komeilla kasvoillaan ja rauhallisella luonteellaan. Todellisuudessa julkisuuden paineet olivat hänelle liikaa ja hän inhosi sitä, miten häntä pidettiin seksisymbolina. Phoenix kärsi vakavista päihdeongelmista ja käytti runsaasti huumeita.
Phoenix menehtyi halloweenina vuonna 1993 näyttelijä Johnny Deppin omistamassa The Viper Room -yökerhossa. Phoenix menehtyi yliannostukseen, kun hän otti sekoituksen heroiinia ja kokaiinia.
Phoenixin kuoleman aikoihin kuvattiin elokuvaa Dark Blood, joka julkaistiin vuonna 2014 yli 20 vuotta näyttelijän kuoleman jälkeen.
River Phoenixin veli Joaquin Phoenix on yhä tunnettu näyttelijä, joka muistetaan muun muassa ikonisesta roolistaan Johnny Cashina elokuvassa Walk the Line.