Suomeen vierailulle saapuva Spike Lee innostui videokuvaamisesta 70-luvun New Yorkissa. Miehellä on takanaan 30-vuotta pitkä ura elokuvantekijänä, minkä varrelle mahtuu isoja voittoja ja vaikeita jaksoja.
Tositarinaan perustuvalla BlacKkKlansman-elokuvalla katsojia ympäri maailmaa puhuttanut Spike Lee saapuu Suomeen vierailulle lauantaina 22.9. Pidetty ohjaaja on tehnyt elokuvia suurille yleisöille jo 30 vuoden ajan ja hänen vyöltään löytyy lähes yhtä monta kokopitkää projektia.
Kesällä 1977 Georgian osavaltiossa opiskellut Spike Lee palasi viettämään kesälomaansa New Yorkin kaupunkiin. Normaalisti Lee olisi suunnannut kesätöihin, mutta tällä kertaa työtä ei ollut tarjolla, sillä kaupungin talous oli kuralla.
Luppoaika piti täyttää jollain ja Lee löysi ystävänsä luota Super 8 -videokameran, jolla hän alkoi kuvata kesän tapahtumia kaupungissa. Lee ei tarttunut kameraan, koska hän halusi olla elokuvien tekijä, vaan koska hän ei halunnut kuluttaa koko kesäänsä pelaten lautapelibaseballia.
Kyseinen kesä osoittautui hedelmälliseksi ajaksi kuvata kaupungin tapahtumia. Disco oli juuri lyönyt läpi ja kaupungin kadut täyttyivät korttelijuhlista, joissa ihmiset tanssivat disco-musiikin tahtiin. Kesää varjostivat lukuiset sähkökatkokset, jotka johtivat vandalismiin ja kauppojen ryöstelyyn. Lisäksi Samin poika -nimellä tunnettu sarjamurhaaja David Berkowitz (jonka murhista Lee myöhemmin teki elokuvan) aiheutti kauhua kaupungissa.
LUE LISÄÄ: Elokuvaohjaaja Spike Lee saapuu Suomeen!
Lee vietti koko kuuman kesän taltioiden juuri näitä asioita. Syksyn tullen hän palasi yliopisto-opintojen pariin Georgiaan, jossa yksi hänen professoreistaan rohkaisi Leeta kokoamaan videomateriaaleista tarinan kertovan dokumenttielokuvan.
Aloitteleva elokuvaintoilija vietti koko lukukauden leikaten ja editoiden kesän aikana kuvaamaansa videomateriaalia. Vuoden 1977 New Yorkin tapahtumarikkaana kesänä kuvatusta materiaalista syntyi Leen ensimmäinen dokumentti Last Hustle in Brooklyn.
Läpimurto lähti lenkkarimainoksista
Ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Lee teki noin kymmenen vuotta myöhemmin. Leen ohjaama ja tähdittämä mustavalkoinen komedia She's Gotta Have It kasvoi hitiksi ja avasi ohjaajalle portit julkisuuteen.
Leen näyttelemä hahmo Mars Blackmon kulki läpi elokuvan jalassaan koripalloilija Michael Jordanin nimikkokengät. Kenkävalmistaja Nike innostui kenkien elokuvassa saamasta julkisuudesta ja palkkasi Leen ohjaamaan Jordan-merkkisille kengille mainoksia.
Mainokset kuvattiin She's Gotta Have It -elokuvan hengessä mustavalkoisiksi. Lee esiintyi niissä kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana pidetyn Jordanin rinnalla, esittäen elokuvan Mars Blackmon -hahmoaan.
– "Mike" (Jordan) ei ollut nähnyt She's Gotta Have It, ei hän tiennyt kuka olin, Lee muisteli Mediabistron My First Big Break -haastattelusarjassa.
– Jostain syystä hän päätti antaa minulle mahdollisuuden ja mainoksesta, jonka tein Michael Jordanin kanssa, tuli yksi kaikkien aikojen parhaita mainoskampanjoita, Lee jatkoi.
Elokuvan ja ympäri Yhdysvaltoja pyörineen mainoskampanjan jälkeen Lee oli kovassa nosteessa. Vuonna 1989 ilmestyi Leen ohjaama draamakomedia Do the Right Thing, joka johti Leen ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteen parhaasta käsikirjoituksesta.
Lee oli kasvamassa ikoniksi. New Yorkin kuumille kesäisille kaduille sijoittunut Do the Right Thing käsitteli rotujen välistä kipinöintiä ja rasismia Yhdysvalloissa. Aihe, josta Lee on kertonut tarinoita useaan otteeseen. Hän jatkoi aiheen parissa elokuvilla, kuten Jungle Fever ja Malcolm X, joka sai kaksi Oscar-ehdokkuutta puvustuksen ja parhaan miespääosan kategorioissa vuoden 1993 gaalassa.
Denzel Washington ja Lee työskentelivät yhdessä useaan otteeseen 90-luvulla. Malcolm X -elokuvan lisäksi kaksikko loi yhdessä muun muassa Jazz-rumpalista kertoneen elokuvan Mo' Better Blues, rikosdraaman Clockers sekä urheiluelokuvan He Got Game.
Lee on pitänyt itsensä kiireisenä läpi uransa. 90-luvulla hän ohjasi draamaelokuvien lisäksi kiitosta keränneitä dokumentteja ja työsti musiikkivideoita muun muassa Michael Jacksonille ja Public Enemylle.
Hiljainen 2000-luku
2000-luvulla Leen suosion käyrä alkoi laskea. Elokuvat, kuten Edward Nortonin tähdittämä 25th Hour ja Washingtonin kanssa tehty Inside Man keräsivät paljon kiitosta, mutta 2006 vuonna ilmestyneen Inside Man -elokuvan jälkeen kaikki hanat käytännössä tyrehtyivät.
– Ihmiset eivät ymmärtäneet elokuviani, kun ne ilmestyivät. He eivät ymmärtäneet 25th Hour -elokuvaa. Nyt ihmiset rakastavat sitä, Lee sanoi GQ-lehden haastattelussa kesällä.
Viime vuosina Lee on saanut paljon kiitosta Michael Jacksonin elämään ja musiikkiin keskittyneistä dokumenteista Bad 25 ja Michael Jackson's Journey from Motown to Off the Wall. Draamaelokuvien tekeminen kuitenkin sakkasi. Vuonna 2013 ilmestyneen Oldboy-elokuvan tuottajat vetelivät naruista niin paljon, että lopullinen tulos oli jotain muuta, kuin Lee olisi halunnut. Kauhuelokuva Da Sweet Blood of Jesus'in rahoitus hankittiin rahankeruusivusto Kickstarterin kautta.
Tänä vuonna ilmestynyt BlacKkKlansman on ensimmäinen Leen elokuva viimeisen vuosikymmenen aikana, minkä tuotannosta vastasi iso studio. Leen paluuna huipulle pidetyllä elokuvalla onkin paljon yhteyksiä ohjaajan aiempiin hitteihin.
BlacKkKlansmanin ensiesitys nähtiin Cannesin elokuvafestivaaleilla, jossa myös Leen ensimmäinen kokopitkä elokuva She's Gotta Have It näytettiin ensimmäistä kertaa. Pääosaa esittää Leen kanssa lukuisia elokuvia tehneen Denzel Washingtonin poika John David Washington, ja elokuva on täynnä Leen aiemmista teoksista tuttua sosiaalista kommentaaria.
Cannesissa elokuva sai loputtuaan seisovat suosionosoitukset ja se on kerännyt kiitosta niin kriitikoilta, kuin suurilta yleisöiltäkin. Menestys ja rahavirta eivät kuitenkaan ole syy siihen, miksi Lee aikanaan ammattiinsa ryhtyi.
– Minusta ei tullut elokuvantekijä, koska halusin kuuluisaksi. Minusta ei tullut elokuvantekijä, koska halusin tehdä paljon rahaa. Minusta tuli elokuvantekijä, koska löysin jotain, mitä rakastin.
Lähde: GQ,, Mediabistro