RKP:n Henriksson äänestää käännytyslain puolesta – kuvailee päätöstä kansanedustajauransa vaikeimmaksi

Henriksson teki päätöksensä eilen. 

RKP:n entinen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson aikoo äänestää tänään niin sanotun käännytyslain puolesta. Hän kertoo tehneensä päätöksensä eilen.

Henrikssonin mukaan kyse on myös siitä, että hän haluaa tukea RKP:n uutta puoluejohtoa.

Henriksson kuvailee päätöstä 17-vuotisen kansanedustajauransa vaikeimmaksi. 

Hän kertoi ratkaisustaan äänestyksen alla toimittajille eduskunnassa.

– Sekä pääministeri Petteri Orpo (kok.), että presidentti Alexander Stubb tietävät, että alusta asti minulla on ollut hyvin tiukka kanta tähän lainsäädäntöön, Henriksson sanoi.

Hän sanoi pitävänsä erittäin tärkeänä, että hallitus ymmärtää vastuunsa tehdä kaikkensa sen eteen, että Suomea ei viedä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

– Siitä voisi tulla monin tavoin kallis tapaus veronmaksajille ja maamme maineelle. Tämäkin vastuu on ensisijaisesti pääministerillä ja hallituksella. Sen voi estää sillä, että lakia ei oteta käyttöön.

Henrikssonista tuli viime vuoden kesäkuussa Suomen pitkäaikaisin oikeusministeri.

Lue myös:

    Uusimmat