Robert Lewandowski jäämässä yksin – Puola menetti taas hyökkääjän EM-kisaryhmästään

17.56944584
Arkadiusz Milik oli mukana Puolan EM-leirillä, mutta joutuu jättämään kisat väliin.
Julkaistu 08.06.2021 12:15

MTV URHEILU-Reuters

Puola joutuu tulemaan jalkapallon EM-kisoissa toimeen ilman hyökkääjäänsä Arkadiusz Milikiä, joka loukkaantui Ranskan liigakauden viimeisessä ottelussa.

Milik, 27, sai ottelussa FC Metzia vastaan pienen repeämän vasemman polvensa nivelkierukkaan. Hän ei palannut toukokuun lopun loukkaantumisensa jälkeen enää harjoitusvahvuuteen, mutta liittyi Puolan EM-leirille tarkempiin tutkimuksiin.

Milik teki päättyneellä kaudella yhdeksän maalia Olympique Marseillen paidassa. Kahden edellisen kauden aikana Napolille yhteensä 28 osumaa Serie A:ssa.

Puolalle takaisku on kova, sillä joukkue menetti jo aiemmin Hertha Berlinin hyökkääjän Krzysztof Piatekin nilkan murtuman takia. Bayern Münchenin tähtihyökkääjä Robert Lewandowski on näin entistä enemmän vastuussa maansa menestyksestä kisoissa.

Puola pelaa EM-kisojen E-lohkossa yhdessä Slovakian, Espanjan ja Ruotsin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

EM-jalkapallo