Robert Krogars oli matkustajana lauantaisella, Skopjesta Turkuun saapuneella lennolla. Kaikille lennolla olleille yli 150 matkustajalle tehtiin koronatesti, joista 26 on osoittautunut positiivisiksi. Vantaalainen Krogars hämmästelee suomalaisviranomaisten toimintaa asiassa kautta linjan.
Krogars oli ollut lomailemassa Pohjois-Makedonian Ohridjärvellä.
– Olin ostanut liput jo aikaisemmin, niin päätin lähteä sinne koronatilanteesta huolimatta. Tiesin toki, että siellä koronatilanne on pahempi kuin Suomessa, mutta kyseessä oli pääasiassa luontokohde, jossa pystyy pitämään hyvin turvavälejä, Krogars kertoo MTV Uutisille.
Krogars kertoo, että reissu olisi jäänyt todennäköisesti tekemättä, jos hän olisi etukäteen tiennyt, millaiselle koronalennolle hän olisi paluumatkallaan joutumassa.
– Yllätti kyllä aika voimakkaasti, että miten paljon siellä oli koronatartuntoja.
Lue myös: Helsinki-Vantaalla ei saada pakkotestausta käyntiin, puuttuva viranomaispäätös jarruttaa – apulaiskaupunginjohtaja: ”Riskimaista tulleista voimme testata jokusen prosentin”
Tieto Turussa suoritettavasta testauksesta ainoastaan sähköpostiin
Krogarsin mukaan viranomaisten toiminnassa olisi ollut monin paikoin parantamisen varaa.
Krogars kertoo saaneensa koronatestistä ennakkoon tiedon sähköpostilla lentoyhtiöltään parikymmentä minuuttia ennen koneen lähtöä Skopjesta. Muuten testauksesta ei tiedotettu. Hän epäilee, että viesti Turun kentällä tapahtuvasta testauksesta ei ollut tavoittanut kaikkia matkustajia.
Lue myös: Kirsi Varhilan mukaan koronatesteihin hakeutuneiden määrä tuli yllätyksenä elokuussa ”Ei osattu varautua”
Krogars kertoo, että hän ei kiinnittänyt lennolla huomiota, että joukossa olisi ollut silminnähden sairaana olevia matkustajia.
– En lentokoneessa liikkunut paljoakaan, vaan pysyttelin omalla paikallani. Mutta en siellä mitään poikkeavaa havainnut.
Krogars kertoo, että ihmisillä oli koneessa hengitysmaskit ja lentoyhtiökin edellytti niiden käyttöä.
– Käytännössä maskien käyttöä valvottiin siinä vaiheessa kun tultiin koneeseen sisälle. Kun ihmiset söivät ja joivat lennolla, niin he olivat käytännössä aika pitkäänkin käyttämättä maskia. Asiaan alettiin kiinnittää enemmän huomiota vasta noin tunti ennen kuin lento laskeutui Turun kentälle.
Turun koronatestaus takkuili: Matkustajat jonottivat pienessä tilassa
Kaikki Skopjen lennolla olleet matkustajat testattiin Turun lentokentällä.
Krogars kritisoi Turun kentän testausjärjestelyjä. Yli 150 matkustajan testaus sujui hitaasti ja kentän tuloaula ruuhkautui pahoin.
– Minulla kesti kaksi tuntia ennen kuin pääsin kentältä pois. Pienessä tuloaulassa oli 157 ihmistä pakkautuneena aika tiiviisti, eikä siinä kyennyt pitämään suositusten mukaisia turvavälejä ollenkaan. Mielestäni oli huono idea laittaa niin monta ihmistä samaan pieneen tilaan altistumaan (taudille). Tiedossa oli, että ihmisiä tulee maista, jossa tartuntaluvut ovat korkeammat.
Omasta testituloksista tai karanteeniperusteista ei tietoakaan
Krogars kertoo käyneensä tarkastamassa omaa koronatestitulostaan viimeksi tänään aamupäivällä Omakanta-palvelusta. Hän ei nähnyt omasta koronatuloksestaan vielä yli kolmen vuorokaudenkaan jälkeen merkintää.
Lue myös: Mihin Skopjen lennon koronaa sairastavat ohjattiin? Suurin osa jatkoi matkaansa Turusta eteenpäin – IS: Lennon tartuntamäärä nousi 26:een
– En sitten tiedä, että onko tämä testitulos valmistunut, ja onko tieto siitä jossain, mutta minulle ei ole kerrottu yhtään mitään.
Krogars kertoo, että Turun kentällä Skopjen lennon matkustajille jaettiin A4:n kokoinen paperi, jossa oli ohjeistus omaehtoiseen karanteeniin.
Tiistaina Skopjesta saapuneen lennon matkustajat on asetettu pakkokaranteeniin. Krogars kertoo, että hänellä ei ole kuitenkaan tietoa edes siitä, että onko hänen lauantain lentonsa jälkeinen karanteeni omaehtoinen karanteeni vai tartuntatautilakiin perustuva karanteeni, jonka rikkomisesta voidaan rangaista.
– Tässä on kuitenkin selvä ero. Sinänsä mielenkiintoista, että asiasta ei ole matkustajille informoitu yhtään mitään.
2:26
Krogars hämmästelee vahvasti terveysviranomaisten toimintaa lauantaisen Skopjen-lennon tapauksessa:
– Terveysviranomaisten tapa hoitaa tämä yksittäinen lento oli mielenkiintoinen. Jos tiedetään, että yksittäisellä lennolla oli näin monta koronatapausta, niin pitäisi olla prioriteettilistan kärjessä kontaktoida kaikki matkustajat ja hoitaa asiat niin, että varmasti kaikki jäävät karanteeniin ja ovat tietoisia omasta testituloksestaan.
Krogarsia haastatteli ensin Ilta-Sanomat.