Näyttelijä onnittelee popin legendaa ronskilla tavalla: "Hyvää syntymäpäivää Elton"

1:34img
Tältä kuulostaa Elton John Taron Egertonin tulkitsemana
Julkaistu 28.03.2019 13:16
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Rocketman-elokuvaa tähdittävä Taron Egerton onnittelee Elton Johnia tämän syntymäpäivän johdosta. 

Näyttelijä Taron Egerton esittää pääosaa popmuusikko Elton Johnin elämästä kertovassa elokuvassa Rocketman.

Artistin syntymäpäivänä Egerton julkaisi omalla Instagram-tilillään onnittelut popin suurtähdelle. Onnittelukuvassa Egerton on pukeutunut Elton Johnin rooliasuunsa, ja varsin häpeilemättömään sellaiseen. 


– Hyvää syntymäpäivää, Elton John. Olet ehkäpä erityisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Syntymäpäiväsi kunniaksi, tässä on kuva minusta (sinuna) hot pantseissa, Egerton kirjoittaa päivityksessä. 

LUE MYÖS: Muumilaakso-sarjassa nähtävä brittiläinen Hollywood-tähti vierailee Suomessa – ihastuttaa someseuraajiaan hyisillä Helsingin kuvilla

71-vuotias Elton John on paraikaa jäähyväiskiertueella. Hänen uransa läpimurtovaiheesta kertova Rocketman-elokuva saa ensi-iltansa 31. toukokuuta. 

Laulaja on kertonut tammikuussa 2018 alkaneen kolme vuotta kestävän Farewell Yellow Brick Road -maailmankiertueen olevan hänen viimeinen konserttikiertueensa. Kiertueen jälkeen hän jatkaa vielä musiikin tekemistä, mutta keskittyy perheeseensä ja saattaa tehdä vielä yksittäisiä konsertteja.

29-vuotias brittinäyttelijä Taron Egerton vieraili itse hiljattain Suomessa Muumilaakso-sarjan tiimoilta, jonka ääninäyttelijänä hän toimii. Egerton tunnetaan lisäksi muun muassa Kingsman-elokuvista. 

Tuoreimmat aiheesta

Taron Egerton