Turkulainen Matti yllättyi, kun utelias kettu halusi tehdä miehen kanssa lähempää tuttavuutta. Harvinainen kohtaaminen tallentui myös videolle.
Kerrostaloon sisälle matkalla ollut Matti Loivarinta, 41, huomasi, että parkkipaikalta hänen peräänsä luikki utelias kettu, joka ei näyttänyt pelkäävän ihmistä.
– Kävelin takaisin päin, enkä huomannut, että kukaan minua seurasi. Kun olin menossa ulko-ovesta sisälle huomasin, että kyseinen kettu istui pihalla. Se oli kulkenut perässäni rapun ovelle.
Kettu maistoi kenkää ja pakeni
Loivarinta päätti istahtaa porrasaskelmalle ja antaa ketun tehdä rauhassa tuttavuutta.
– Viheltelin sille ja aikansa siinä toisiamme katseltiin. Niin utelias se oli, että tuli haukkaamaan Crocsiani, vaikkei siitä ihan palaa irronnutkaan.
Kenkää maistettuaan kettu lähti takaisin metsään. Loivarinta epäilee, että joku on saattanut ruokkia kettua, joka on tehnyt siitä rohkean lähestymään ihmisiä. Hän uskoo, että sama kettu on liikkunut lähiössä ennenkin.
– Olen varmaan nähnyt aamuyöisin muutamia kertoja tämän saman ketun.