Florence Pugh kertoi podcast-haastattelussa, että oli hajalla vielä pitkään Midsommar-kuvausten jälkeenkin.
Brittinäyttelijä Florence Pugh, 29, kertoi Reign With Josh Smith -podcastin haastattelussa, ettei enää näyttelisi samankaltaista roolia kuin hän vuonna 2019 ensi-iltansa saaneessa Midsommar-elokuvassa esitti.
Midsommar-elokuvassa Pugh esittää järkyttävän perhetragedian kohdannutta Dania, joka lähtee poikaystävänsä ja tämän ystävien mukaan juhlimaan juhannusta ruotsalaiseen syrjäkylään. Aluksi seurue luulee saapuneensa idyllisiin ja yhteisöllisiin juhannusjuhliin, mutta pian keskikesän juhlat muuttuvat painajaiseksi pakanallisine rituaaleineen ja kulttimaisine kauhuineen.
Pughin mukaan hänen on täytynyt opetella suojelemaan itseään. Näyttelijä kokee joidenkin tähdittämiensä roolien vaatineen ja verottaneen liikaa hänestä itsestään ja jättäneen hänet hajalle vielä pitkäksi aikaa jälkeenpäinkin.
– Kuten silloin, kun näyttelin Midsommarissa. Tunsin ehdottomasti kohdelleeni itseäni kaltoin niillä tunteilla, joihin sain itseni menemään, hän kertoi Reign With Josh Smith -podcastissa.
– Selvittääksesi tällaiset asiat sinun on ajateltava, että okei, en voi tehdä tätä uudelleen, sillä tämä oli liikaa, hän jatkoi.
Pugh kertoi hiljattain The Sunday Timesille antamassaan haastattelussa, että päästäkseen rooliin tarvittavaan mielentilaan hänen piti kuvitella perheenjäsentensä makaavan ruumisarkuissa ja menevänsä sisarustensa hautajaisiin.
– Hyperventiloin. Vuosien varrella minun on täytynyt selvittää, miten en tuhoaisi itseäni kokonaan, hän kertoi tuolloin.
Henkisestä kuluttavuudesta huolimatta Pugh on kuitenkin ylpeä roolityöstään Midsommar-elokuvassa.
– Olen todella ylpeä siitä, mitä tein ja mitä minusta tuli, joten en kadu sitä, hän sanoi podcast-haastattelussa.
Pugh on aiemmin ylistänyt myös Midsommar-elokuvan ohjaajaa Ari Asteria.
Näyttelijä on tuttu myös suureen suosioon nousseesta Oppenheimer-elokuvasta.
Lähde: CNN, New York Post, The New York Times