Rosanna Kulju aikoo laittaa kotinsa myyntiin ensi vuonna – suunnittelee myös suurta muutosta työrintamalla

7:43img
Rosanna Kulju kertoo uupumuksestaan – näistä oireista hän huomasi, että kaikki ei ole hyvin
Julkaistu 21.05.2022 13:30
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Rosanna Kuljun päätyö on tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa, mutta hänellä on suunnitelmissa vähentää sitä.

Somevaikuttajana työskentelevä Rosanna Kulju karisti Suomen pölyt jaloistaan ja matkusti kuukaudeksi Espanjaan. Kuljulla oli alun perin suunnitelmissa lähteä yksin auringon alle, mutta lopulta monet ystävät ja läheiset aikoivat myös matkustaa Espanjaan, osa lomailee pidempää ja osa vain hetken.

Kulju sai kipinän reissuun alkuvuodesta, kun hän varasi extempore matkan ja lähti yksin kahden päivän varoitusajalla Kanarialle. Spontaanius ei ole Kuljun tapaista, sillä yleensä hän haluaa suunnitella tarkkaan elämäänsä.

– Aloin alkuvuodesta miettiä matkaa, kun alkoi ärsyttää Suomen kylmyys ja harmaus. Ajattelin, että olisi kiva ottaa startti kesään. Tulen kesäkuun puolessa välissä takaisin.

Lue myös: Rosanna Kulju puhuu Instagramissaan turvallisten aborttien puolesta: "Olen todella kiitollinen, että olen saanut itse päättää mun kehosta ja mun valinnoista"

Kuljun päätyö on tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa ja hänellä onkin Instagramissa yli 80 000 seuraajaa. Työskentely Espanjasta käsin onnistuu hyvin.

Upeiden somekuvien taustalla on myös karu puoli, sillä tuntemattomat ihmiset laittavat helposti ikäviä viestejä. Kulju kertoo esimerkkinä, että hän kertoi someseuraajilleen hektisestä päivästään. Sen jälkeen puhelimeen kilahti viesti, miten hän kehtaa valittaa.

– Olemme puhuneet paljon ammatti-ihmisten ja tuttujen kanssa, some ei voi tehdä kenellekään hyvää. Onhan se maailmallakin nähty, kuinka isot sometähdet ovat kyllästyneet vihaan, he eivät vain jaksa.

Viime syksynä Kuljulla alkoi uupumus, jonka vuoksi hän kävi tiiviimmin puhumassa asioistaan terapiassa. Kun mieli on herkempi, ikävät kommentit tuntemattomilta ihmisiltä iskevät eri tavalla kuin aiemmin. Kulju on alkanut pohtia jo uutta urasuunnitelmaa, vaikka hän on tehnyt ison työn, että on päässyt nykyiseen työtilanteeseen.

– En halua enää viiden vuoden päästä mainostaa yritysten tuotteita Instagramissa. On paljon tärkeämpiä ja erilaisia asioita, mitä haluaisin tehdä. Toivon olevani vuoden päästä siinä pisteessä, että some ei ole 80 prosenttia töistäni, vaan tasapainossa jonkun muun jutun kanssa.

Lue myös: Rosanna Kuljun päivä sai dramaattisen käänteen – auton keulasta nousi valtavasti savua: ”Yritin järkeillä, että polttoaineen haju johtuisi…”

Sometöiden lisäksi Kuljulla on henkilöstövuokrausfirma, jonka kautta hän työllistää monia ihmisiä esimerkiksi kesän festareille. Espanjan-matkan aikana Kulju pohtii paljon tulevaisuutta ja mitä hän haluaa vielä tehdä.

– Olen vakavissani miettinyt, jaksaisinko opiskella. Se olisi ehkä psykologiaa tai nuoriin liittyvää, vai olenko liian herkkis sellaisiin? Haluan tehdä jotain merkityksellistä, Kulju miettii.

Kulju on luotsannut eri podcasteja, joiden tekemisestä hän on nauttinut. Televisio on kuitenkin se formaatti, jonne Kulju tähtää.

– Minua on pyydetty tosi paljon eri ohjelmiin, mutta alkuvuodesta sanoin kaikkeen ei. Mietin valikoivasti, mikä on sellainen formaatti, en hirveän montaa suomalaisformaattia keksi, mikä kiinnostaisi. En välttämättä halua olla osallistujana ohjelmassa.

– Podcast tuntuu edelleen omalta, kun olen tehnyt sitä niin monta vuotta. Se podi, mitä tehtiin tänä vuonna Piritta Hagmanin kanssa, kiinnostaa. Naisten asiat ovat ehdottomasti se suuntaus. Mutta podcastin muodossa, en tiedä, Kulju pohtii.

Lue myös: Rosanna Kulju paljasti somessa: Ero!

Kulju osti asunnon Helsingin keskustasta viime vuonna, mutta kova vilske ja hälinä on alkanut häiritä. Kulju myöntää kaipaavansa luontoa ja rauhaa.

– Kun myyn tämän ensi vuonna, muutan jonnekin, mistä näkyy puita ikkunasta. En kaivannut luontoa viime vuonna, kun poikkis asui ihan landella ja olin siellä paljon. Nyt olen huomannut, että pitää ottaa auto ja ajaa Nuuksioon, että näkee kunnolla metsää. Espoo alueena kiinnostaisi.

Tuoreimmat aiheesta

Rosanna Kulju