Ruisrockiin kiinnitetty räppäri Pop Smoke, 20, on kuollut – naamioituneet murtomiehet iskivät kotiin ja avasivat tulen

Pop Smoke
20-vuotiaan Pop Smoken oli määrä esiintyä Ruisrockissa ensi kesänä./All Over Press
Julkaistu 19.02.2020 17:59
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Naamioituneet ryöstäjät tunkeutuivat räppäri Pop Smoken Hollywood Hillsillä sijaitsevaan kotiin varhain keskiviikkoaamuna ja ampuivat räppäriä kuolettavasti.

20-vuotias räppäri Pop Smoke on kuollut, uutisoi viihdesivusto TMZ.

TMZ:n tietojen mukaan räppäri ammuttiin kuoliaaksi varhain keskiviikkona paikallista aikaa Los Angelesissa, kun aseistautuneet ryöstäjät tunkeutuivat tämän kotiin.

Välikohtaus tapahtui noin kello 4.30, kun kaksi naamioitunutta miestä tunkeutui taloon ja avasi tulen.

Talolta kuultiin useita laukausten ääniä ja luotien kerrotaan haavoittaneen kuolettavasti Pop Smokea. Räppäri kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, missä hänet julistettiin kuolleeksi.

Naamiomiesten kerrotaan paenneen paikalta jalan, eikä heitä ole tiettävästi saatu vielä kiinni.

Pop Smoken kenties tunnetuin kappale on Welcome to the Party, josta myös Nicki Minaj on tehnyt oman sovituksensa. Hän on myös tehnyt Gatti-nimisen kappaleen yhdessä Travis Scottin kanssa.

Nousevan hiphop-tähden oli määrä esiintyä ensi kesänä Turun Ruisrockissa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki