Ruokavirasto: Lintuinfluenssaa todettu viidessä turkistarhassa

5:07img
Naurulokkeja, kalatiiroja ja haahkoja on kuollut Suomessa lintuinfluenssaan – tarttuuko tauti ihmiseen?
Julkaistu 16.07.2023 10:14

MTV UUTISET – STT

Neljän turkistarhan tutkittavana olleista eläimistä on löytynyt lintuinfluenssaa Suomessa, kertoo Ruokavirasto. Löydökset tehtiin etelä- ja keskipohjalaisten turkistarhojen eläimistä. Tutkimuksissa varmistui korkeapatogeeninen H5N1-tyypin lintuinfluenssa.

Kyseessä on sama viruskanta, joka todettiin aiemmin Kaustisella Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan turkistarhan siniketuista. Yhteensä tautia on nyt löytynyt viideltä turkistarhalta. Sairastuneet tarhaeläimet ovat sinikettuja sekä minkkejä.

Turkiseläimillä on todettu lintuinfluenssaa näiden tapausten myötä ensimmäistä kertaa Suomessa. Luonnonvaraisissa ketuissa lintuinfluenssatartuntaa on todettu Ruokaviraston mukaan kaksi kertaa.

Lintuinfluenssa on aiheuttanut Suomessa useita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia tämän vuoden aikana.

Perjantaina Kokkolan kaupunki tiedotti lintuinfluenssaepäilystä Ullavanjärvellä. Kokkolassa on todettu lokkien joukkokuolema kuluneella ja sitä edeltävällä viikolla, kaupunki kertoi. Kuolleita lokkeja on todennäköisesti satoja. Lintuja on lähetetty Ruokavirastoon tutkittavaksi lintuinfluenssan varalta.

Lue myös: WHO: Nisäkkäiden lintuinfluenssaepidemiat voivat edesauttaa viruksen leviämistä ihmisten keskuudessa

Tuoreimmat aiheesta

Sairaudet ja taudit