Viranomainen epäilee: Suomessa lintuinfluessa tarttunut nisäkkäästä toiseen turkistarhoilla – virusta löytynyt jopa 20 turkistilalta

5:09img
Katso myös: Voiko koira sairastua lintuinfluenssaan raadoista tai jätöksistä? – Asiantuntija vastaa
Julkaistu 27.07.2023 17:03

STT

Tällä hetkellä virusta on löytynyt Suomessa yhteensä 20 turkistilalta.

Suomessa epäillään tapahtuneen nisäkkäiden välisiä lintuinfluenssatartuntoja turkistarhoilla, kertoo Ruokavirasto.

Osastonjohtaja Terhi Laaksonen kertoo tiedotustilaisuudessa, että turkistarhoilla lintuinfluenssaa on saattanut tarttua nisäkkäästä toiseen. Näytteiden tutkimista jatketaan.

Tähän mennessä korkeapatogeenista eli vakavan taudin aiheuttavaa H5N1-lintuinfluenssaa on todettu Suomessa ainakin 20 turkistarhalla. Löydöksiä on tehty tarhatuissa turkiseläimissä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Laaksosen mukaan turkistilojen, joilta tautitapauksia on löytynyt, koko vaihtelee muutamasta sadasta tuhansiin eläimiin. Virastolla ei ole vielä antaa karkeitakaan lukuja kuolleiden eläinten määrästä tiloilla.

Eläinten lopettamispäätöksiä on Ruokaviraston mukaan ilmoitettu kolmelle turkistilalle. Kahdelle tilalle ei tule tällä erää lopettamispäätöksiä. Muiden turkistilojen osalta selvitykset ovat vielä kesken.

Villilinnut, kuten naurulokit, ovat tämänhetkisen tiedon mukaan tuoneet viruksen turkistiloille. Tarhaeläinten sairastumiset nostavat viraston mukaan riskiä taudin leviämisestä muihin nisäkkäisiin.

Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että lintuinfluenssaepidemioiden lisääntyminen nisäkkäiden keskuudessa saattaa edesauttaa viruksen leviämistä myös ihmisiin.

Lue myös: Voiko lintuinfluenssa tarttua koiraan? Mitä tehdä luonnossa kohtaamalleen kuolleelle linnulle? Asiantuntijat vastaavat tautikysymyksiin

Ruokavirasto valmistautuu lintuinfluenssan torjuntaan turkiseläintiloilla

Turkiseläimillä todettu lintuinfluenssa saanut uuden määritelmän – oikeuttaa ryhtyä toimenpiteisiin tartunnan hävittämiseksi

Tuoreimmat aiheesta

Lintuinfluenssa