Ruotsalainen sukellus- ja sotilasasiantuntija Patrik Hulterström arvioi Nord Stream -kaasuputkiin tehdyn iskun tekotavan tai syyllisen selvittämisen olevan vaikeaa.
Mahdollinen räjähde on voinut olla putken luona jo pitkään ennen sen räjäytystä kauko-ohjauksella tai ajastuksella.
– Nykytekniikalla se voi olla paikallaan vuosia, jos käytössä on oikeanlainen tiiviste, jotta se kestää vettä ja painetta, Patrik Hulterström sanoo Aftonbladetin haastattelussa.
1:32
Hänen mukaansa pommin on voinut viedä paikalle niin sukeltaja, kauko-ohjattu pienoissukellusvene kuin tavallinenkin sukellusvene.
Hulterström on entinen taistelusukeltaja, joka on viime vuosina toiminut taktiikan opettajana Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Jos hän itse saisi tehtävän iskeä kaasuputkiin, olisi toimintametodin valinta selvä.
– Asentaisin sinne luultavasti jotain, jonka voisin räjäyttää sitten myöhemmin. En haluaisi olla paikalla kun räjähtää, sanotaanko niin, Hulterström kommentoi Aftonbladetille.
Lue myös: Ruotsin Andersson Nord Stream -putkiin liittyvistä räjähdyksistä: "Kyseessä todennäköisesti tahallinen teko"
1:22
Putket 28–210 metrin syvyydessä
Hulterström ei osaa arvioida, kuinka paljon räjähdettä tarvittaisiin liki 30 millin paksuisen ja betonilla päällystetyn teräsputken puhkaisemiseen.
Ei välttämättä kuitenkaan kauhean paljon, jos räjähdyksen voi suunnata tarkasti, Hulterström pohtii. Pienenkin reiän synnyttyä putkessa olevan paineen pitäisi hänen mukaansa laajentaa vauriota.
Lue myös: Tanskan pääministeri: Kaasuputkien vuodon takana tietoinen toiminta, ei onnettomuus
Nord Stream -putket kulkevat Itämeressä 28–210 metrin syvyydessä. Hulterströmin mukaan sukeltaja voi saavuttaa kaikki syvyydet, joskin yli 70–80 metriin sukeltaminen on vaikeampi ja monimutkaisempi operaatio. Tueksi tarvittaisiin muun muassa pinta-alus, jonka tutkat muu merivalvonta voisi helposti havaita, Hulterström muistuttaa.
– Käyttäisin (sukeltajan sijasta) mieluiten jonkinlaista vedenalaista alusta, jota voi ohjata. Se voisi olla jopa itsestään räjähtävä alus, jonkinlainen ohjattu miina tai torpedo, Hulterström sanoo.
Lue myös: Mitä venäläiset sotalaivat tekivät Tanskan aluevesillä 17. kesäkuuta? Satelliittikuva näyttää tuntemattomien alusten oleskelun kaasuputken vuotoaluella
Hybridiuhkien asiantuntija: Venäjällä useita motiiveja kaasuputkien sabotointiin
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen (CoE) kansainvälisten suhteiden johtaja Rasmus Hindrén sanoo STT:lle, että Venäjän osuus Nord Stream -putkien kaasuvuodossa näyttää todennäköiseltä.
Hänen mukaansa motiivin yksiselitteinen määrittäminen on vaikeaa, mutta asiassa on useita eri vaihtoehtoja. Niitä ovat muun muassa reaktioiden testaaminen ja eripuran kylväminen.
Yksi vaihtoehto voi olla myös etsiä veruketta Venäjän oman sotilaallisen läsnäolon lisäämiselle alueella.
Hindrénin mukaan on todennäköistä, että motiivina on yhdistelmä näitä kaikkia.
Tanskan puolustusministeri: Kaasuvuodon tutkinnan aloitus voi kestää 1–2 viikkoa
Tanskan puolustusministerin Morten Bödskovin mukaan voi kulua vielä viikko tai pari, ennen kuin Nord Stream -putkien kaasuvuotoa päästään tutkimaan.
Tutkimusten aloitusta hidastaa hänen mukaansa putkissa olevan kaasun ja sen paineen määrä.
Ruotsin rannikkovartioston mukaan kaasuvuoto Itämeren pohjassa kulkevista putkista jatkuu entisellä voimakkuudella.
Rannikkovartioston tiedottajan mukaan kaasun pulppuamisessa pinnalle ei ole havaittu sen paremmin voimistumista kuin hiljenemistäkään.
Meren pinnalla poreilevat ympyränmuotoisen alueet ovat suurimmillaan 800 metriä halkaisijaltaan. Tiedottaja Mattias Lindholmin mukaan vesi pulppuilee korkeimmillaan noin 10 metriä varsinaisen merenpinnan yläpuolelle.
Muutoin rannikkovartiosto kuvailee tilannetta alueella vakaaksi. Ruotsalaisviranomaisten mukaan tarvetta uusille turvatoimille vuotoalueella ei tällä hetkellä ole.
Kaasun hinta nousussa putkivuodon jälkeen
Maakaasun hinta on lähtenyt selvään nousuun Euroopan markkinoilla Nord Stream -putkista löydettyjen vuotojen myötä. Uutistoimisto Bloombergin mukaan viitelaatu TTF:n hinta nousi enimmillään 14 prosenttia, mutta nousu taittui päivän edetessä.
Kauppaa käytiin aamupäivällä noin 203 eurossa megawattitunnilta.
Hinnat eivät ole läheskään saavuttaneet elokuun lopulla nähtyjä huippuja. Tuolloin venäläisen kaasuyhtiö Gazpromin ilmoitus Nord Stream 1:n pysymisestä suljettuna tuuppasi kaasun hinnan ylimmilleen 328 euroon megawattituntia kohti.