Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mielestä Nord Stream -kaasuputkien ongelmat ovat hyvä muistutus Suomelle Venäjän kyvystä aiheuttaa häiriöitä myös esimerkiksi tietoliikenneverkoissa.
Nord Stream 1 -kaasuputkessa on havaittu tänään kaksi vuotokohtaa, kertoo Ruotsin merenkulkulaitos uutistoimisto TT:n mukaan. Yksi vuodoista on Ruotsin ja toinen Tanskan talousalueella. Tanskan meriliikennevirasto kertoi eilen vuodosta Nord Stream 2 -putkessa.
11:36
Ruotsin energiaviraston entisen johtajan, professori Tomas Kåbergerin mukaan laivojen ankkurit voisivat vaurioittaa rakenteita, mutta ei ole todennäköistä, että useita vaurioita olisi tapahtunut yhtä aikaa.
Saksalaislehti Der Tagesspiegelin haastatteleman nimettömän lähteen mukaan tapahtunutta pidetään Saksan hallinnossa ja hallituksessa sabotaasina.
Lue myös: Sabotaasia? Myös Nord Stream 1 -kaasuputki vuotaa, varoitus räjähdysvaarasta – ruotsalaisprofessori ei usko molempien linjojen vaurioituneen sattumalta
”Rikot tuovat mieleen Venäjän kyvyn katkaista tietoliikennekaapeleita”
Samoilla linjoilla on Mika Aaltola, joka on ottanut tapaukseen kantaa Twitterissä.
– NordStream-rikot tuovat mieleen Venäjän kyvyn katkaista kaasuputkia ja tietoliikennekaapeleita. Tämän torjuminen vaikeaa. (Se) korostaa entisestään LNG-virtaa laivoilla Atlantin ylitse Euroopan henkireikänä, Aaltola tviittaa.
Aaltola muistuttaa, että eteläinen Itämeri on ”Suomen päävaltimo”.
– Venäjän tuottamat häiriöt siellä tuntuvat Suomessa hyvin nopeasti. Venäjä tekee tänä talvena sen, mihin kykenee, joten häiriöihin on syytä varautua.
Nord Stream 2:ta ei otettu käyttöön ollenkaan
Venäjältä Saksaan kulkeva Nord Stream 2 valmistui viime vuoden syksynä. Sitä ei kuitenkaan otettu käyttöön Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan.
Myöhemmin tänä vuonna venäläinen valtionyhtiö Gazprom lopetti toimitukset myös Nord Stream 1 -putkessa. Venäjän mukaan putkistoa ei voida huoltaa sodanvastaisten pakotteiden vuoksi. Tämä ei Saksan mukaan pidä paikkaansa.
Vaikka putket eivät ole toiminnassa, niiden sisällä on kaasua, kertoo Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Dan Jörgensen uutistoimisto AFP:lle.