Ruotsalaisesta veskarilegendasta tuli nörttien valmentaja

FC Nords 2015
Ruotsalainen FC Nörds kävi pelaamassa ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa Helsingissä. Pelin jälkeen maistuivat hampurilaiset.
Julkaistu 17.10.2015 07:07

MTV SPORT / Pekka Mäntylä

Ruotsalainen maalivahtilegenda Thomas Ravelli päätti upean pelaajauransa vuosituhannen vaihteessa jalkapallon MLS-sarjan Tampa Bay Mutinyn joukkueessa.

Ennen yhtä kautta Yhdysvalloissa huippuveskari tahkosi peräti kaksi vuosikymmentä Ruotsin pääsarjassa, joten pelimatkat ulkomaille tapahtuivat enimmäkseen maajoukkueen mukana.

Göteborgissa asuva Ravelli saapui torstaina Helsingin syysaurinkoiselle Pallokentälle eli Bollikselle valmentajana. Hän on kaksoisveljensä Andreaksen kanssa luotsannut syyskuun alusta lähtien ruotsalaisen tosi-tv-sarja FC Nördsin joukkuetta.

- Ensimmäisellä tuotantokaudella kymmenen vuotta sitten toinen entinen ruotsalaispelaaja Glenn Hysén oli nörttien valmentajana, ja ohjelmasta tykättiin silloin kovasti. Nyt minua ja Andreasta pyydettiin valmentamaan, Ravelli taustoittaa MTV Sportille.

Poppoo on kasattu pelaajista, jotka eivät olleet ikinä pelanneet jalkapalloa. Se näkyy - ensimmäisessä ottelussaan aikuisten miesten jengi sai kentällä tylysti turpaan 10-vuotiailta tytöiltä.

- Silloin todella tajusimme kuinka huonoja olemme, puuskahtaa yksi pelaajista.

Suomessa vastassa oli - kuusi treeniviikkoa ja seitsemän matsia myöhemmin - kuutosdivariporukka Burros CF. Tuloksia ei osallisilla ole lupa kertoa ennen kuin sarja julkaistaan Ruotsissa keväällä, mutta tasoero oli Suomessakin kauniisti sanottuna selkeä.

Ravelli on ollut uransa jälkeen mukana monenlaisissa tv-tuotannoissa, mutta nyt edessä on ollut hyppy tuntemattomaan.

- Tällaisista ohjelmista ei voi koskaan tietää, mitä niistä lopulta tulee. Mutta nämä pojat, he todella yrittävät ja haluavat oppia. He ovat nyt vähän parempia ja osaavat jo säännöt, Ravelli hymyilee MTV Sportin haastattelussa "maaottelun" päätyttyä.

Ennen alkuvihellystä Ravelli oli pessimistisempi.

- Pyydän, olkaa kilttejä pojilleni. He ovat todella, todella huonoja, Ravelli parahti vastustajille - toki soveliaasti niin, että hänen omat luotsattavansa eivät viestiä kuulleet.

Nörttijoukkue viettää yhdessä tiiviit pari kuukautta. Valmentajaveljekset pitävät nörteille kahdet treenit ja yhden ottelun viikossa.

- Lisäksi he treenaavat muuten, esimerkiksi uimista, ratsastusta ja muita lajeja.

Kapteenin käytös laivalla ei miellyttänyt

FC Nords logo
Suomen-vierailuun joukkueella sisältyi pientä sisäistä draamaa. Helsinkiläinen divariporukka sai odotella lounasaikaan pelatun pelin alkua runsaan tunnin, kun FC Nörds kriisidiskuteerasi pukukopissa Suomen-laivan edellisen yön tapahtumia.

- Sanoin heille ennen lähtöä, että kukaan ei sitten ole kännissä laivalla, koska seuraavana aamuna on peli. No, joukkueen kapteeni näytti huonoa esimerkkiä ja joi kuitenkin. Päätin siksi vaihtaa kapteenia, jolloin hyllytetty kapteeni suuttui pahasti, Ravelli kertoo.

Valmentaja piti päänsä, mutta joutui maanittelemaan nyt jo entistä kapteeniaan vaihtamaan edes pelitamineet ylle.

Kalsareilla luokkaretkikassaa

Kahdeksankertainen Ruotsin mestari ja vuoden 1994 MM-pronssin myötä maailman parhaaksi veskariksi ehdolla ollut Ravelli on hypännyt kaksoisveljensä - entinen maajoukkuepelaaja hänkin - mukaan myös vaatebisnekseen.

- Perustimme oman vaatebrändin, Ravelli kehaisee ja vilauttaa bokseriensa reunaa, jonka Ravelli-teksti muistuttaa fontiltaan kovasti Björn Borgin vastaavia.

- Näitä myyvät etenkin koululuokat ja junioriseurat. He saavat tuotteiden hinnasta osan, jonka ryhmät voivat käyttää vaikka luokkaretkien tai pelimatkojen rahoittamiseen.

Thomas Ravellin muistoja kivuliaasta maaottelusta Suomea vastaan sekä ajatuksia Hans Backesta luvassa myöhemmin MTV Sportin sivuilla. 

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo