Ruotsalaiset kokevat jengirikollisuuden suurimmaksi turvallisuusuhaksi, kertoo Suomen Tukholman suurlähettiläs Maima Henriksson.
MTV Uutiset kertoi 17. elokuuta, että Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo nosti maan terrorismin uhan tasolta kolme tasolle neljä. Ruotsin käyttämä asteikko on yhdestä viiteen. Myös Ruotsin puolustusvoimat nostaa terrorin uhkatasoa.
Edelleen turvallista matkustaa
Huomenta Suomessa vieraillut Suomen Tukholman suurlähettiläs Maima Henriksson kertoo, että turvallisuustason nosto johtuu monesta eri tekijästä.
– Arvio on yleinen ja strateginen. Uhkatason noston taustalla on Ukrainan sota, koraanien polttaminen ja jengirikollisuus.Henriksson muistuttaa, että Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Ruotsi on yhä turvallinen maa matkustaa.
– Valppautta kuitenkin vaaditaan myös Ruotsissa matkustettaessa.
Henrikssonin mukaan kyseessä on tietyllä tavalla ihmisten herättely siihen, että maailmantilanne on muuttunut.
– Uhkatason nosto on signaali siitä, että turvallisuustilanne täytyy arvioida uudelleen ja kansalaisvalppautta tarvitaan. Ihmiset ovat suhtautuneet tähän mielestäni rauhallisesti.
Lue myös: Ruotsin Nato-jäsenyys jumittaa yhä – Suomen Unkarin-suurlähettiläs: ”Turkki ja Unkari näyttävät koordinoivan"
Euroopan kärkeä jengirikostilastoissa
Henriksson myöntää, että jengirikollisuus on todellinen ongelma Ruotsissa.
– Jengitilanne on suoraan sanoen huonolla tolalla. Viime vuonna Ruotsissa tapahtui 63 ampumarikosta, jossa uhri kuoli.
Suomessa vastaava luku oli Henrikssonin mukaan kaksi, ja Tanskassa ja Norjassa neljä.
– Ruotsi on oma tapauksensa pohjoismaissa ja eurooppalaisittainkin katsottuna, Henriksson harmittelee.
– Tämä on asia, jonka kaikki ruotsalaiset kokevat pääongelmana.
Lue myös: Ruotsin pääministeri tuomitsee viimeaikaiset väkivaltaisuudet: "Jengirikollisuus kärjistymässä"
Kovempia rangaistuksia jengirikollisille
Henriksson kertoo, että tulossa on lakimuutoksia, jotka mahdollistavat jengirikollisuuteen puuttumisen. Tästä konkreettisena esimerkkinä hän mainitsee alkuvuonna tehdyn lakiuudistuksen, jossa alaikäisten rangaistusalennus poistettiin, koska jengirikolliset laittoivat Henrikssonin mukaan nuoria ampumaan välttyäkseen rangaistukselta.
– Nyt selvitetään, pitäisikö rikosoikeudellista vastuuta lisätä myös nuorille.
Lue myös: Vuosi alkoi Ruotsissa jengeihin kytkeytyvillä räjähdyksillä ja ampumisella – uusi hallitus haluaa kitkeä jengiväkivaltaa tiukoilla toimilla
Lisäselvityksiä on Henrikssonin mukaan tulossa myös siitä, voisiko poliisin oikeuksia laajentaa.
– Joihinkin ostoskeskuksiin ja kaupunginosiin on suunnitteilla ruumiintarkastusvyöhykkeitä, joissa poliisilla olisi oikeus tehdä ruumiintarkastus ilman epäilyä rikoksesta.