Ruotsin hiihtolupauksen 21-vuotiaan William Poromaan perjantainen miesten 15 kilometrin kisa Pekingin olympialaisissa sai ikävän päätöksen, kun Andorran Ireneu Esteve Altimiras ajoi hänen sauvaansa, joka hajosi kontaktin seurauksena. Poromaa ja muut ruotsalaishiihtäjät olivat raivoissaan tilanteesta.
Poromaa sijoittui lopulta kilpailussa kymmenenneksi ollen toiseksi paras ruotsalainen Jens Burmanin (8:s) jälkeen. Poromaa oli kilpailun loppupuolella vaihtamassa latua, kun Altimiras tuli häntä päin ja sauva hajosi. Poromaan loppukisasta tuli heikko, kun hänen piti päästä käsiksi varasauvaan.
– Olen pahoillani hänen puolestaan. Yritin päästä rinnalle ja hän vaihtoi latua. Olen pahoillani sauvasta. Puhuin hänelle maalialueella, mutta uskon hänen olevan vihainen minulle, Altimiras sanoi Sportbladetille.
Andorralainen ei usko, että tilanne oli hänen syynsä.
– Hän ei sanonut mitään. Olen pahoillani hänen puolestaan, mutta se ei mielestäni ollut minun vikani, Altimiras totesi.
– Olen niin väsynyt häneen. En halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Hän on todella vaikea ihminen. Se ei ole ensimmäinen kerta, kun hän pilaa jonkun toisen suorituksen, sitä on tapahtunut maailmancupissakin, Poromaa kertoi.
Poromaa ei suostunut hyväksymään Altimiraksen anteeksipyyntöä, vaan sanoi, ettei halua olla missään tekemisessä hänen tai hänen anteeksipyynnön kanssa. Poromaa sai jälkikäteen varoituksen estämisestä, mistä hän raivostui.
– Se, että heillä oli kanttia antaa minulle varoitus on erittäin tympeää, Poromaa totesi.
Ruotsalaisen joukkuetoverit olivat samoilla linjoilla Poromaan kanssa ja latoivat tylyä tekstiä andorralaisesta.
– Hän on hiukan hölmö ja villi välillä. Sellaisista hiihtäjistä pitää pysyä kaukana, Calle Halfvarsson sanoi.
– Hän ei voi olla ihmisten joukossa. Jos näet hänet silmäkulmastasi, niin silloin tulee piiloutua, Jens Burman totesi.
Miesten seuraava kilpailu hiihdetään sunnuntaina, kun vuorossa on viesti.