Oletko kuullut Knutbyn seurakunnasta? Entä sen pastoreista Åsa Waldausta, Helge Fossmosta ja Urban Fästista? He nousivat kansainvälisen huomion keskipisteeksi vuonna 2004, kun paljastui, että Knutbyn seurakunnassa oli murhattu ihminen. Uutuuskirjassa Knutbyn murha – Seurakunnasta kultiksi seurakunnan entinen pastori kertoo, kuinka kaikki oikein luisui kohti lopullista pahuutta.
”Sylissä olevan tietokoneen ruudulla on raamattuohjelma E-sword. Hän tuijottaa tyhjällä katseella ruutua pääsemättä eteenpäin. Hän menee pitkäkseen divaanille ja mittailee katseellaan kattopalkkeja. Sitten hän googlaa sanan hirttonaru. Internetistä löytyy monta osumaa, ja hän pohtii millaisen köyden valitsisi.”
Hirttoköysi jäi tietokoneen ruudulle, eikä Knutbyn Filadelfia-seurakunnan entinen pastori Peter Gembäck hirttäytynyt. Se olisi ollut vastoin hänen kristillistä vakaumustaan: ”Jumalalta kerran saadun elämän riistäminen nähdään suurimpana syntinä.”
Vuosia myöhemmin, vuonna 2017 Gembäck tarttui puhelimeen ja soitti poliisille. Gembäck kertoi kaiken, mitä Filadelfia-seurakunnassa tapahtui. Hän teki rikosilmoituksen itsestään ja kahdesta muusta pastorista.
Kaksi muuta pastoria olivat seurakunnan johtaja, ”Kristuksen morsian” Åsa Waldau ja seurakunnan ”rock-tähti” sekä Waldaun seksikumppani Urban Fält.
kuva kirjasta
Knutbyssä vuonna 2004 tapahtunut lahkomurha ja seurakunnan kieroutuneet kuviot paljastuivat.
Tottelevaisuuskulttuurin ”murskain”
Gembäck kertoo kirjassa, että Knutbyssä vallitsi tottelevaisuuskulttuuri, missä kaikkea kontrolloitiin pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Se oli hänen mukaansa kirjoittamaton osa seurakunnan oppia ja hengellistä rakennelmaa.
karttakuva Knutbystä
”He uskoivat, että on käytävä läpi murskaaminen, koska vehnänjyvän on pudottava maahan ja kuoltava ennen kuin se voi kantaa satoa. Siksi vallalla oli näkemys, että kaiken vanhan oli kuoltava ja että jokaisen oli käytävä läpi hajoamisprosessi.”
Gembäck kertoo, että prosessi, jossa poistettiin asioita omasta elämästä, eteni vaiheittain. Murskaimeen päätyi aina jokaisen saavutetun vaiheen jälkeen. Murskain oli puhtaasti manipulaatiota, jossa hyväksikäytettiin uusien tulokkaiden huonoa itsetuntoa.
Hän kuvaa, että ”aluksi olo Knutbyssä oli yhtä rakkauden ja halausten kuorruttamaa kuherruskuukautta”. Ja niin oli hänen mukaansa monen muunkin mielestä. Pilvenhattaraista ja rakkautta hersyvää kuherruskuukautta seurasi aina väistämättä eristys ja nöyryytys.
Gembäckin mielestä eristäminen muusta yhteisöstä oli suurin syy Knutbyn ongelmiin.
Seurakuntalaisia johdettiin pelolla
”Ihmisillä oli valtava pelko joutua yhteisön ulkopuolelle. Se oli pahinta mitä saattoi tapahtua ja ihmiset olivat valmiita menemään erittäin pitkälle ja tekemään melkein mitä tahansa välttyäkseen siltä.”
Gembäck joutui luopumaan sivistyneen Wallin-sukunsa maineesta. Waldaun käskystä Wallin-sukunimi piti poistaa ja vaihtaa sukunimeen Gembäck, joka oli Gembäckin vaimon tyttönimi. Wallin-sukunimi oli Waldaun mielestä kova ja kapinallinen.
Useimmiten nöyryyttävän ja nujertavan aloitteentekijä oli juuri Waldau, Gembäck kertoo kirjassaan.
Toinen seurakunnan johtaja ja Waldaun suosiossa ollut pastori Helge Fossmo käytti Gembäckin mukaan vähintäänkin makaaberia kuvaa tottelemisen tärkeydestä.
kuva kirjasta
”Hän sanoi, että Jeesus on hyvä paimen, joka valvoi lampaitaan, mutta jos yksi lammas koko ajan juoksee pois laumasta, siihen täytyy puuttua. Paimenen tai Jumalan ratkaisu oli Helgen mukaan katkaista yksi lampaan jaloista niin, että sitä piti kantaa ja niin se pysyi olalla.”
Gembäck sanoo, että Jeesus ja Åsa olivat suunnilleen yhtä tärkeitä Knutbyssä.
Seksiä ristiin ja rastiin uskonnon nimeen
Gembäckin kerrottua poliisille kaiken tietämänsä, paljastui myös uskomaton seksisuhteiden solmu.
Knutbyn murha -kirjasta käy ilmi, että seurakunnassa harrastettiin seksiä uskonnon nimeen siellä sun täällä ja ristiin rastiin.
Pahimpia seksisyntisiä oli Fossmo. Hän toimi alkuun Waldaulle Jeesuksen äänitorvena eli keinona välittää Jeesuksen rakkautta.
”Useita vuosia myöhemmin, Alexandran murhan jälkeen, Helge (Fossmo) on kertonut kirjassa Knutbykoden, miten hänellä oli tapana tyydyttää Åsaa (Waldau) sormillaan heidän matkoillaan Roslagenissa. Åsa kiistää mitään sellaista koskaan tapahtuneen.”
Kirjan mukaan Fossmo ja Waldau olivat lähes kaiken aikaa kamarissa Waldaun kotona harrastamassa seksiä. Molemmat niin Fossmo kuin Waldaukin olivat jo ennestään naimisissa.
Waldau kutsui miehiä lyhtypylväiksi, jotka valaisivat hänen tietään pimeydessä. Gesbäckin sanoo, että Waldau puhui lyhtypylväistä kuin rakastumisvoimasta, erityisestä rakkaudesta, jota Jeesus osoitti.
Myöhemmin Gesbäck ymmärsi, että lyhtypylväät olivatkin Waldaun miehinen haaremi, joka oli sekoitus seksiä ja romantiikkaa.
Waldau loi seksisuhteen seurakuntaan vasta tulleen Fältin kanssa sen jälkeen, kun sukset menivät ristiin Fossmon kanssa.
Fossmo jatkoi seksisuhteitaan muihin seurakunnan naisiin. Lisäksi hän nai Waldaun nuoremman siskon sen jälkeen, kun Fossmon ensimmäinen vaimo oli kuollut hyvin hämärissä olosuhteissa.
Rokkikukosta uusi Fossmo
Gembäckin mukaan Fält oli yhtä paha kuin Fossmokin.
"Hän oli Åsan luona joka päivä aamusta iltamyöhään. Kun hänellä vielä oli toinen suhde siinä sivussa, silloin piti kiirettä. Kun hän lähti Åsan luota, useimmiten kolmen aikoihin aamulla, hän meni suoraan rakastajattarensa luo. Sen jälkeen hän meni kotiin vaimonsa luo, joka oli täysin tietämätön miehensä kaksoiselämästä.
Rakastajattarensa lisäksi hän haki lisää naissuhteita. Hänen peitetarinansa oli sielunhoito, mutta itse asiassa hän vietteli heidät, eikä kukaan epäillyt mitään."
Eräs Fältin uhreista oli muun muassa 17-vuotias tyttö.
Seksistä manipulaatioon ja murhaan
Uusi avioliitto ei estänyt Fossmoa luomasta seksisuhdetta uuteen seurakuntalaiseen Sara Svenssoniin. Svenssonia on kutsuttu Fossmon lastenhoitajaksi, mutta Gesbäckin mukaan Svensson ei niitä töitä koskaan tehnytkään. Myös Svensson oli jo ennestään naimisissa.
”Se oli vain selitys seurakuntalaisille, jotka kyselivät, miksi hän oli niin paljon Helgen kanssa.”
Fossmo perusteli seksiä Svenssonin kanssa hengellisillä taisteluilla.
”Kukaan ei tiennyt, mitä Helgen hengellinen taistelu oli, paitsi että Helge ja Sara viettivät paljon aikaa Helgen makuuhuoneessa. (…) Myöhemmin hän kertoi poliisille: ’Jumala oli lähettänyt hänet kilveksi paholaista vastaan, ja pahat henget kaikkosivat ainoastaan seksin avulla, joten meidän oli maattava ympäri vuorokauden.’ Kukaan seurakunnassa ei silloin tiennyt, että seksi olisi mukana kuvassa.”
Fossmo avioitui lopulta Svenssonin kanssa, mutta aloitti seksisuhteen myös naapurin vaimon kanssa.
Kaikki johti lopulta Fossmon vaimon ampumiseen sekä Fossmon naapurin murhanyritykseen.
Tekijä oli Fossmon manipuloinnin kohteeksi joutunut Svensson.
Lue lisää: Ruotsalaisseurakunnan veriteoista julki uutta materiaalia – tuore dokumentti pureutuu yhteen maan rikoshistorian synkimmistä tapauksesta
Voisiko sama tapahtua Suomessa?
Knutbyn murha – Seurakunnasta kultiksi -kirjan suomalaisen laitoksen jälkisanoissa oikeuspsykologi Pia Puolakka kirjoittaa, että hengellisen väkivallan uhriksi tai tekijäksi voi päätyä lähes kuka tahansa. Puolakka sanoo, että Knutbyn tapauksen mittasuhteisiin yltävät ilmiöt ovat kuitenkin harvinaisia.
"Myös Knutbyssä kaikki olivat lopulta uhreja. Nämä tragediat eivät saa toistua – siksi tarvitaan tietoa ja ymmärrystä hengellisestä väkivallasta, manipuloinnista ja psyykkisesti häiriintyneiden ihmisten kyvystä vaikuttaa toisiin ihmisiin sekä apua uskontojen uhreille.
Mitä enemmän asioista uskalletaan ja voidaan puhua, sitä vähemmän ilmiöt jäävät piiloon liikkeiden sisälle yksittäisten yksilöiden kantamaksi traumataakaksi, ja sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia ennalta ehkäistä hengellistä väkivaltaa erityisesti silloin, kun se kohdistuu kaikkein heikoimpiin yksilöihin, kuten lapsiin."
Suomessa uskontojen uhreja auttaa Uskontojen uhrien tuki ry.
Lähde: Peter Gembäck, Annika Sohlander: Knutbyn murha – Seurakunnasta kultiksi, Atena, 2022