Ruotsalaislehti selvitti synkät faktat: Afganistanilaiset saivat jäädä opiskelemaan – nyt monet nukkuvat asuntovaunuissa ja vessoissa

7:35img
Huomenta Suomessa keskusteltiin kesällä 2018 turvapaikanhakijoiden majoittamisesta.
Julkaistu 19.01.2019 19:49

MTV UUTISET - Sanna Pekkonen

Nuoret afganistanilaiset saivat jäädä Ruotsiin suorittamaan lukio-opintoja kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta. Nyt monet heistä ovat kodittomia, ruotsalainen Expressen-lehti kertoo laajassa reportaasissa.

Expressenin haastattelema Morteza on yksi afganistanilaisista, jotka saivat oleskeluluvan Ruotsiin lukio-opintoja varten. Mortezalla ei kuitenkaan ole kunnon kotia, vaan hän on toistaiseksi asunut lukio-opintojensa ajan asuntovaunussa siirtolapuutarha-alueella Malmössä.

Yksi asuntovaunun ikkuna on rikki ja aamulla petivaatteet ovat kylmiä ja märkiä. Morteza kertoo Expressenille silloin tällöin voivansa yöpyä viereisessä siirtolapuutarhamökissä. Hän kertoo maksavansa asuntovaunusta tuhat Ruotsin kruunua eli noin sata euroa kuukaudessa kaverinsa kanssa.

Toisinaan yhdessä asuntovaunussa ja siirtolapuutarhamökissä saattaa Mortezan mukaan nukkua neljä afganistanilaista.

– Asun mieluummin täällä kuin paikassa, jossa en voi opiskella, Morteza sanoo.

Joskus Morteza kertoo tekevänsä pimeää työstä ostaakseen ruokaa. 12 tunnin maalauskeikasta hän sai 200 kruunua eli parikymmentä euroa.

Lukio-opintojen myötä myös Ruotsin jäänyt Ali saa joskus asua kavereidensa luona ja muuttaa ympäriinsä kaikki tavaransa Ikea-kassiin pakattuna.

– Jotkut kaverini maksavat paljon saadakseen huoneen jostain. Mutta on vaikeaa järjestää asunto ja monilla ei ole rahaa, hän kertoo Expressenille.

Oleskelulupa lukio-opintoihin

Expressenin mukaan monet afganistanilaiset, yksin Ruotsiin tulleet nuoret ovat saaneet oleskeluluvan uuden lukiolain myötä.

Heinäkuun ja syyskuun lopun välillä Ruotsi myönsi opiskelua varten oleskelulupia alaikäisinä maahan tulleille turvapaikanhakijoille, jotka olivat saaneet kielteisen vastauksen turvapaikkahakemukseen, olivat odottaneet päätöstä yli 15 kuukautta ja olivat ehtineet täyttää 18 vuotta tuona aikana.

Ruotsin edellisen hallituksen, vasemmiston ja keskustan ajamaa lakialoitetta kritisoitiin, koska henkilöllisyyden todistamisen vaatimuksia höllennettiin siinä oleskeluluvan saamiseksi.

Laki tuli voimaan syyskuun lopussa.

Uudenlaista oleskelulupaa on hakenut 11 745 nuorta. Myönteisen päätöksen on saanut 5 200.

Merkittävä asunnottomien ryhmä

Expressenin mukaan monet oleskeluluvan saaneet elävät tyhjiössä ilman tukia tai asuntoa. Afganistanilaisista nuorista onkin lehden mukaan tullut merkittävä asunnottomien ryhmä Ruotsissa.

He nukkuvat Mortezan ja Alin tapaan asuntovaunuissa tai kavereidensa luona tai sitten ulkona tai yleiseissä vessoissa.

Säilyttääkseen oleskelulupansa lukio-opiskelijoiden on saatava riittävän hyviä arvosanoja ja oltava riittävästi läsnä oppitunneilla. Ne ratkaisevat, saavatko he jäädä Ruotsiin.

Expressenin mukaan raja voi olla vaikea saavuttaa, sillä ruotsalaisen ESO-asiantuntijaryhmän mukaan vain 20–30 prosenttia yksin tulleista nuorista turvapaikanhakijoista saa hyväksytyn arvosanan ruotsista, matematiikasta ja englannista.

Samaan aikaan heidän täytyy Expressenin mukaan käydä koulua samoilla ehdoilla kuin ruotsalaiset oppilaat, mutta harvalla on kattoa päänsä päällä tai muuta tukiverkkoa.

MTV Uutiset kertoi vuonna 2016, että myös Suomessa paperittomat ja maahanmuutajat ovat yksi kasvavista asunnottomien ryhmistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi