Norjan vaarallisimmaksi mieheksi luonnehdittu kaksoismurhaaja saattanut paeta Ruotsiin

Stig Millehaugen
Julkaistu 03.06.2022 17:47
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Norjassa kaksoismurhasta tuomittu Stig Millehaugen on edelleen vapaana.

Ruotsalaismedia Göteborgs-Postenin mukaan Ruotsin poliisi on etsinyt miestä Länsi-Ruotsissa osoitteesta, johon hänellä olisi yhteyksiä.

Osoitteessa sijaitsevassa huvilassa asuva nainen on kommentoinut lehdelle, että heillä ei ole yhteyksiä Millehaugeniin. 

Eilen torstaina Norjan poliisi pidätti Millehaugenin kanssa läheisissä väleissä olleen miehen. Häntä epäillään Millehaugenin paon avustamisessa, kertoo norjalaislehti VG.

Interpol etsintäkuulutti 53-vuotiaan Millehaugen keskiviikkona sen jälkeen, kun hän ei palannut kuuden tunnin lomiltaan takaisin Trondheimin vankilaan. 

Millehaugen on ollut vankilassa lähes koko aikuisikänsä.

Hänet on tuomittu autovarkauksista, murroista ja aseellisista ryöstöistä. Millehaugen tuomittiin vuonna 2012 vankeuteen 21 vuodeksi murhasta. Hän on myös ampunut vanginvartijan aiemman pakenemisen yhteydessä.

Millehaugenia kuvaillaan erittäin vaaralliseksi ja poliisin mukaan häntä ei tule lähestyä.

Lue aiheesta lisää: Norjan vaarallisimmaksi kutsuttu mies pakeni vankilasta

Tuoreimmat aiheesta

Norja