Norjan vaarallisimmaksi kutsuttu mies pakeni vankilasta

Stig Millehaugen
Kaksoismurhaaja Stig Millehaugenia on kutsuttu Norjan vaarallisimmaksi mieheksi.
Julkaistu 02.06.2022 14:31
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Norjan vaarallisimmaksi mieheksi kutsuttu kaksoismurhaaja Stig Millehaugen on paennut vankilasta.

Pakomatka sai alkunsa, kun 53-vuotias Stig Millehaugen ei palannut takaisin Trondheimin vankilaan loman jälkeen. Tämän jälkeen Norjan poliisi antoi karkaamisesta kansallisen hälytyksen.

Lisäksi Millehaugen on etsintäkuulutettu kansainvälisesti Interpolin toimesta.

Ruotsin poliisi on vahvistanut naapurimaan informoineen heitä Millehaugenin paosta, kertoo ruotsalaismedia Aftonbladet. 

Norjalaismedia VG:n haastatteleman Trondheimin vankilan vankilanjohtajan mukaan Millehaugen on ollut aiemmin vapailla ja palannut sovittuina aikoina takaisin.

Ollut vankilassa lähes koko aikuisikänsä

Millehaugen tuomittiin vuonna 2012 vankeuteen 21 vuodeksi. Kyseessä on ankarin rangaistus, minkä Norjan laki mahdollistaa.

Millehaugen sai tuomion jengijohtaja Mohammad ”Jeddi” Javedin murhasta.

Mies on saanut tuomion myös vanginvartijan ampumisesta aiemman pakenemisen yhteydessä.

Millehaugenia kuvaillaan erittäin vaaralliseksi ja poliisin mukaan häntä ei tule lähestyä.

Norjan tiedotusvälineiden mukaan Millehaugen on ollut vankilassa lähes koko aikuisikänsä.

Tuoreimmat aiheesta

Norja