Ruotsalaiskiekkoilija Mathias Brome, 25, oli merkittävässä pelillisessä roolissa, kun Mora nousi Ruotsin pääsarjaan SHL:ään kaudella 2016-2017. Vuosi oli pelaajalle kuitenkin painajainen urheilullisesta menestyksestä huolimatta.
Brome kertoo ruotsalaisen Hockeypuls-podcastin haastattelussa syömishäiriöstään, jonka myötä hän menetti tuolloin lyhyessä ajassa painostaan 13 kiloa.
Nousukaudella syntyi 51 ottelussa 49 pistettä. Harva kuitenkaan tiesi, mitä Brome kävi itsensä kanssa läpi.
– Muistan, miten se kaikki alkoi. Olin veljeni kanssa Göteborgissa ja vahdin hänen tytärtään. Istuimme ja kokkasimme makkaraa makaronin kanssa. Vain makkaranpalan kanssa istunut lapsi sai minut ajattelemaan ”Hän laittaa sen kurkkuuni, mitä minä teen?”
– Tapauksen jälkeen häiriöstä tuli enemmänkin sellainen, että syötyäni kanaa ajattelin, nyt minun ei tarvitse enää syödä. Sen jälkeen tilanne vain paheni ja paheni, Brome kertoi podcastissa.
Brome pelkäsi asiasta kertomisen rikkovan hänen uransa. Kauden jälkeen hän uskaltautui jakamaan asiasta agentilleen, joka puhui seuran urheilujohtajalle Peter Hermodssonille.
– Se oli erittäin vaikea vaihe tuon vuoden aikana. Syömishäiriö oli jatkuvasti mukanani. Ei ollut lainkaan kyse painostani, vaan ruoasta, joka päätyisi kurkkuuni, en saisi ilmaa ja kuolisin. Sain paniikkikohtauksia ja olin hermostunut. Jonkun toisen on helppo sanoa, että pureskele vain ruokasi, mutta ne ajatukset ja kuvat päässäni…
– Itkin suurimman osan ajasta, sillä tunnistin mahdollisuuteni pelata SHL:ssä ja ajattelin sabotoivani sen, koska en pysty syömään.
Lopulta apu löytyi ja Brome pääsi eroon syömishäiriöstään. Kuluvalla koronaviruksen keskeyttämällä kaudella hän kiekkoili SHL-seura Örebrossa, jossa hän teki 52 ottelussa 43 tehopistettä.