Jääkiekon arvokisamitaleita voittanut ja yli sata NHL-peliä pelannut maalivahti Corey Hirsch kertoo, että 90-luvulla jääkiekon arvomaailmaan ei kuulunut puhuminen henkisestä hyvinvoinnista. Nyt 44-vuotiaana Hirsch kertoo, minkälaista on elää ahdistuksen kanssa.
Hirsch pelasi NHL:ssä muun muassa New York Rangersin, Vancouver Canucksin sekä Washington Capitalsin maalilla. Suomalaisille hän on tuttu vuoden 1994 jääkiekon MM-kisoista, kun Hirsch oli torjumassa Kanadan 5-3-välierävoittoon Suomea vastaan.
The Players Tribune -internetsivulla keskiviikkona julkaisema Hirschin omaelämänkerrallinen teksti käsittelee maalivahdin uranaikaisia henkisiä koettelemuksia. Aikaisemmin Hirsch ei ole aiheesta julkisesti puhunut.
Unelmien täyttymys
Moni voisi uskotella itselleen 21-vuotiaan elämän olevan jotakuinkin täydellisessä tilassa, kun saa olla mukana Kanadan maajoukkueessa voittamassa olympiahopeaa, olla New York Rangersin Stanley Cup -mestarijoukkueen kolmosvahtina ja ajaa urheiluautoa. Hirschille tämä ei kuitenkaan merkinnyt mitään, kun hän kesällä 1994 oli valmis ajamaan alas kallion kielekkeeltä niin kovaa kuin hänen turboahdettu autonsa kulkisi.
– Minun piti vain roikkua mukana ja sain paniikkikohtauksia toisensa jälkeen. Tein kuolemaa sisälläni, Hirsch kertoo.
– Jossain vaiheessa otin hallilta mailan ja yritin murtaa oman käteni, jotta voin lähteä kotiin.
Hirsch kertoo synkkien ja täysin absurdien ajatusten piinanneen hänen jokapäiväistä elämäänsä aamusta iltaan. Ainut hetki, jolloin hän sai mielenrauhaa oli, kun hän pääsi jäälle torjumaan kiekkoja. Maalivahdin maskin takana kaikki oli hyvin.
Kanadalaismaalivahti kertoo tekstissään, ettei hän oikeastaan ikinä päässyt jäljille siitä, mikä häntä painoi. Toisella NHL-kaudella New Yorkissa pelattu Islanders-ottelu oli liikaa. Hirschin tuntemukset palasivat paniikkikohtauksina.
– Olin valmis tappamaan itseni siinä kohtaa. En halunnut enää elää. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä se tai pyytää apua, Hirsch tunnustaa.
Kaikki ne lukuisat vuodet NHL:ssä, AHL:ssä sekä kansainvälisissä kilpailuissa Hirsch voi huonosti. Vasta kauden 1996-97 kauden aikana Hirsch uskalsi mainita asiasta silloisen joukkueensa, Vancouver Canucksin, huoltajalle. Muutamaa päivää myöhemmin vierailu joukkueen psykologin luona muutti Hirschin kohdalla hänen mukaansa kaiken.
Lukuisten psykologien konsultoinnin jälkeen vasta hän osasi sanoa ne oikeat sanat: ”Sinulla on pakko-oireinen häiriö.”
Diagnoosin jälkeinen elämä
Hirsch kertoo diagnoosin saamisen auttaneen häntä huomattavasti - nyt hän osasi selittää itselleen, miksi hänen päässään liikkui niinkin synkkiä ajatuksia. Pakko-oireisuushäiriöstä kärsivä haluaa diagnoosin mukaan hyvin usein olla sataprosenttisen varma siitä, että hän ei tule satuttamaan muita tai itseään. Ylisuojautumisen takia heidän aivonsa valehtelevat heille, että todennäköisesti he kuitenkin tartuttavat läheiselleen jonkin tappavan taudin. Ristiriidassa omien ajatustensa kanssa eläminen vie kenet tahansa hulluuden partaalle.
– Henkinen sairaus ei ole merkki heikkoudesta, Hirsch painottaa.
Hirsch listaa asioita, joita hän ei olisi päässyt näkemään, mikäli hän olisi päättänyt olla painamatta autonsa jarruja Kamloopsin kallioilla kesällä 1994.
Hirsch toivookin, että jokainen joka tunnistaa itsensä hänen tekstistään hakeutuisi apuun. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii tutkimusten mukaan noin 2-3 prosenttia Yhdysvaltojen väestöstä, joten lähes varmasti tälläkin hetkellä joku NHL:ssä painii samojen ongelmien kanssa kuin hän 20 vuotta sitten.