Kallojen palautuksen kunniaksi Pälkäneellä järjestetään myöhemmin juhlallisuuksia.
Suomesta Ruotsiin 1800-luvun lopulla viedyt kallot palaavat Suomeen tänään, kertoo Museokeskus Vapriikki.
Suomen valtio vastaanottaa kallot Pirkanmaalla Pälkäneellä iltapäivällä. Kallot kuljetetaan Pälkäneen kirkkoon.
Kalloja palautetaan Suomeen yhteensä 82 kappaletta. Valtaosa niistä kulkeutui Suomesta Ruotsiin rotututkijoiden haudankaivuumatkalta 1870-luvulla.
Ryhmä kaivoi pääkalloja neljältä paikkakunnalta: Pälkäneeltä, Pielavedeltä, Rautalammilta ja entisen Enon kunnan alueelta Joensuusta.
Selvästi eniten kalloja kaivettiin Pälkäneeltä.
Vanhimmat haudoista kaivetut pääkallot ovat todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulta.
Ruotsin hallitus päätti Karoliinisen instituutin kokoelmissa olleiden kallojen luovuttamisesta Suomeen huhtikuussa.
Pälkäneellä valmistellaan juhlallisuuksia jäänteiden palautuksen kunniaksi. Juhlallisuudet on tarkoitus järjestää syyskuun alkupuolella.
Pälkäneeltä kaivetut kallot on tuolloin tarkoitus siunata ja haudata Pälkäneen rauniokirkolle.